Kiinteistömaailman asuntomyymälät tekivät juuri päättyneessä huhtikuussa 855 käytettyjen ja 45 uusien asuntojen ja kiinteistöjen kauppaa, yhteensä siis 900 kauppaa.
”Ukrainan sota lisää epävarmuutta asuntomarkkinoilla. Se näkyy kuitenkin asuntokaupassa vähemmän kuin koronakriisi alkuvaiheissaan kaksi vuotta sitten. Ensimmäisenä koronakeväänä huhtikuussa 2020 nähtiin yli kolmanneksen lasku tavanomaisen kevään kauppamäärissä, kun nyt laskua on kymmenkunta prosenttia kymmenen viime vuoden keskimääräisistä huhtikuun kauppamääristä”, sanoo Risto Kyhälä.
Kyhälä uskoo, että vielä toukokuussakin asuntokauppa käy keskimääräistä toukokuuta maltillisemmin.
”Positiivista on kuitenkin se, että saamme uusia kohteita myyntiin tällä hetkellä selkeästi paremmin kuin vielä puoli vuotta sitten. Silloin asuntokauppaa rajoitti se, ettei yksinkertaisesti ollut riittävästi, mitä myydä. Patoutuneeseen kysyntään on tällä hetkellä paremmin tarjontaa, vaikkakin hyväkuntoisista uudehkoista perheasunnoista on edelleen pula lähes kaikkialla. Vahvasti tarvevetoinen suomalainen asuntokauppa voi laskea erilaisissa häiriö- tai kriisitilanteissa hetkellisesti varsin voimakkaastikin, mutta patoutunut tarve purkautuu ja tasaantuu tyypillisesti joidenkin kuukausien kuluessa”, Kyhälä sanoo.
Lisätiedot:
Risto Kyhälä, toimitusjohtaja, Kiinteistömaailma Oy, puh. 0400 998800
Tony Korkala, analyytikko, Kiinteistömaailma Oy, puh. 0503070361
Taina Mustamo, markkinointi- ja viestintäjohtaja, Kiinteistömaailma Oy, puh. 050 4240045
Kiinteistömaailman kuvapankki >