Kiinteistömaailma-ketjun kesäkuussa 2026 välittämistä 699 myyntikohteesta 693 oli käytettyjen asuntojen sekä kiinteistöjen välitystä ja 6 uudiskohteiden välitystä. Viime vuoden kesäkuussa vastaavat luvut olivat käytetyissä kohteissa 910 kappaletta ja uudiskohteissa 14 kappaletta eli yhteensä 924 kauppakappaletta. Kesäkuun 2026 kauppamäärä jäi näin vajaan neljänneksen edellisvuoden vertailujaksosta, joka olikin selkeästi vuoden 2025 paras kauppakuukausi ja piikki kauppamäärissä.
Kiinteistömaailma Oy:n toimitusjohtaja Mika Laurikainen toteaa, että useat merkit viittaavat siihen, että asuntokaupan pohja olisi nyt nähty.
”Tällä viikolla julkaistu Tilastokeskuksen kuluttajien luottamusindikaattori on kääntynyt selvään nousuun, ja myös asunnonostoaikeissa suunta on positiivinen. Pankeista raportoidaan lainakysynnän kasvusta. Myös omassa verkkopalvelussamme kävijämäärät ovat olleet loppukeväästä selvässä nousussa, ja erityisesti ostajakontaktien määrä on ollut kasvussa. Kesäkuun toteutuneissa kauppatilastoissa nämä positiiviset signaalit eivät vielä näy, mutta useat ennakkomerkit kaupan vilkastumiselle ovat ilmeisiä”, Laurikainen toteaa.