Vuonna 2015 pääkaupunkiseudulla (Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen) tehtiin kiinteistönvälittäjien avulla noin 16 000 uusien ja käytettyjen asuntojen kauppaa. Kiinteistömaailman markkinaosuus kaikista kiinteistönvälittäjien avulla tehdyistä kaupoista oli noin 23 prosenttia. Kun tarkastellaan käytettyjen asuntojen kauppaa Helsingissä, luku nousee tätäkin korkeammaksi, yli 25 prosentin. Kiinteistömaailma on siten kiistaton markkinajohtaja pääkaupunkiseudun asuntokaupassa.
”Alkaneen vuoden tavoitteemme ovat edelleen korkeammalla, ja haluamme auttaa yhä suurempaa osaa ensimmäisen oman kodin ostajista, asunnonvaihtajista ja asuntosijoittajista kautta Suomen”, sanoo Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Erkki Heikkinen.
Valtakunnallisestikin Kiinteistömaailma on vahva ketju noin 18 prosentin markkinaosuudella välittäjäkaupoista. Useat kasvukeskukset ovat Kiinteistömaailman vahvaa aluetta: esim. Tampereella Kiinteistömaailman osuus kaikista kiinteistönvälittäjien avulla tehdyistä kaupoista oli viime vuonna yli 25 prosenttia ja Oulussa 24 prosenttia.
Asuntovideoita katsottu yli 1 000 000 kertaa
Vuoden 2015 keskeisin uudistus Kiinteistömaailman palveluissa oli myynnissä olevien asuntojen systemaattinen videointi. Keväällä lanseeratut videot tulivat nopeasti huippusuosituiksi: reilua 6500 Kiinteistömaailman asuntovideota katsottiin vuoden aikana liki 900 000 kertaa. Uudelle miljoonaluvulle siirryttiin tammikuun puolivälissä. Minuuteissa laskettuna videoitten äärellä on vietetty jo noin 1,4 miljoonaa minuuttia.
”Vuonna 2016 haluamme tehdä myynnissä oleviin asuntoihin tutustumisen yhä helpommaksi kuvaamalla entistäkin suuremman osan myynnissä olevista kohteista ostajien nähtäväksi”, Heikkinen lisää.
Lisätiedot:
Erkki Heikkinen, toimitusjohtaja, Kiinteistömaailma Oy puh. 050 433 2080
Taina Mustamo, viestintäjohtaja, Kiinteistömaailma Oy, puh. 050 424 0045