Kiinteistömaailma kysyi osana puolivuosittaista barometriään välitysammattilaisilta, mitkä postinumeroalueet ovat viime aikoina olleet ensiasunnon ostajien suosiossa ja mistä asuntotyypistä he ennen muuta ovat kiinnostuneita.
Tulos on selvä. ”Vaikka perinteisen asunnon omistamisen polun – pienestä kerrostaloasunnosta rivitaloon ja sieltä omakotitaloon – ohella kuulee monenlaisista muistakin ratkaisuista, on ensimmäinen omistusasunto tavallisimmin yhä kerrostalokaksio. Kaksiot ylipäätään ovat ylivoimaisesti useimmin mainittu asuntotyyppi, jota välittäjämme ensiasunnon ostaja-asiakkailleen esittelevät”, sanoo Kiinteistömaailma Oy:n toimitusjohtaja Mika Laurikainen.
Kerros- ja rivitalokaksion mainitsee omalla alueellaan ensiasunnon eniten suosimaksi asunnoksi 42 % välittäjistä. Vajaa viidennes välittäjistä eri puolilta Suomea kertoo, että hänen toiminta-alueellaan suosituin ensiasunto on rivitalokolmio, ja lähes yhtä monen toiminta-alueella ensiasunnon ostajat tavoittelevat ensisijaisesti omakotitaloa. Asiaa kysyttiin osana Kiinteistömaailman barometriä maaliskuun 2024 lopussa.
Töölöläiskaksion sai alkuvuonna keskimäärin jopa yli 53 000 euroa edullisemmin kuin vuonna 2021, matinkyläläiskolmion Espoosta 32 000 euroa edullisemmin
Viime vuoden lopulla nähtiin merkittävä buusti asuntokaupassa, kun ensiasunnon ostajien varainsiirtoverovapaus päättyi vuodenvaihteeseen ja moni ostaja halusi tehdä kaupat vanhan varainsiirtoverolainsäädännön aikana. Joulukuussa 2023 jopa yli puolessa Kiinteistömaailman välittämistä kaupoista oli ostajana ensikertalainen.
Kun varainsiirtoveron näkökulmasta ensiasunnon ostajat rinnastuvat nyt muihin asunnonostajiin, ei entisenlaista tilastoa muodostu heidän lukumäärästään välittäjille. Monessa tapauksessa pariskunnista lisäksi toinen saattaa olla ensiasunnon ostaja; toisella on jo ennestään omistusasunto.
”Maaliskuun lopussa tehdyssä kyselyssämme noin puolet välittäjistä kertoi, että viimeisen kuukauden aikana ensiasunnon ostajia on ollut liikkeellä saman verran kuin ennen viime lokakuuta, jolloin varainsiirtoveromuutos julkistettiin. Toinen puoli arvioi, että heitä on hiukan vähemmän (28 %) tai selvästi vähemmän (21 %) kuin ennen viime syksyä”, kertoo Laurikainen.
Paikkakuntakohtaiset erot ovat kuitenkin merkittäviä. Rovaniemellä ja Oulussa välittäjät kertovat ensiasuntokaupan palautuneen liki ennalleen; Vantaalla enemmistö välittäjistä arvioi ensiasuntokaupan olevan edelleen hiljaisempaa.
”Ensiasunnon ostajien tilanne on kuitenkin todella monilla väkirikkailla postinumeroalueilla paljon suotuisampi kuin hintahuipun aikaan vuosina 2021 – 2022, siitäkin huolimatta, että 1,5 % varainsiirtovero tulee nyt asunto-osakkeista kaikkien maksettavaksi. Ensimmäisen oman kodin voi saada jopa kymmeniätuhansia euroja edullisemmin nyt, kuin pari kolme vuotta sitten, kuten alla olevat laskelmat osoittavat”, Laurikainen sanoo.
Laurikainen muistuttaa, että toki maasta löytyy myös postinumeroalueita, joissa hintataso ei ole mainittavasti muuttunut vuosien 2021 – 2024 välillä. ”Tyypillisesti ne ovat postinumeroalueita, joissa asuntojen hinnat olivat jo vuonna 2021 valtakunnallisesti katsottuna edullisia, eikä tilanne ole siitä euromääräisesti isosti muuttunut. Tällöin tietysti varainsiirtoverokin jää varsin pieneksi. Samoin on alueita – otetaan esimerkiksi vaikka Oulun Hiukkavaaran pientaloalue - jotka ovat niin suosittuja, että kun sieltä myyntiin kohde saadaan, niin se päätyy uudelle omistajalle vähintään samoilla hinnoilla kuin muutama vuosi sittenkin”, Laurikainen lisää.
Seuraavaan taulukkoon on listattu 10 postinumeroaluetta ja asuntotyyppiä, jotka ovat Kiinteistömaailman välittäjien mukaan ensiasunnon ostajien suosiossa.
Laskelmat on tehty verraten kaikkien vuoden 2021 aikana kyseisestä asuntotyypistä tehtyjen kauppojen velattomia keskihintoja tammi- ja helmikuussa 2024 tehtyjen kauppojen velattomiin keskihintoihin. Mukaan on otettu välitysammattilaisten esiin nostamia postinumeroalueita ja asuntotyyppejä, joista on tehty tammi-helmikuussa 2024 vähintään 10 kauppaa.
Helsinki, Taka-Töölö 00250, 2 h + keittiö (kerrostalo)
Velaton keskihinta 2021: 381 798 €; ensiasunnon ostajalla varainsiirtoverovapaus
Velaton keskihinta 1-2/2024: 323 500 €; ensiasunnon ostajakin maksaa 4 853 € VSV:n
-> varainsiirtoveron maksun jälkeenkin asunnon osto 53 445 euroa edullisempi nyt
Helsinki Kallio 00530, 1h + keittiö (kerrostalo)
Velaton keskihinta 2021: 238 711 €; ensiasunnon ostajalla varainsiirtoverovapaus
Velaton keskihinta 1-2/2024: 190 923 €; ensiasunnon ostajakin maksaa 2 864 € VSV:n
-> varainsiirtoveron maksun jälkeenkin asunnon osto 44 925 euroa edullisempi nyt
Espoo Matinkylä 02230, 3h + keittiö (kerrostalo)
Velaton keskihinta 2021: 323 319 €; ensiasunnon ostajalla varainsiirtoverovapaus
Velaton keskihinta 1-2/2024: 286 250 €; ensiasunnon ostajakin maksaa 4 294 € VSV:n
-> varainsiirtoveron maksun jälkeenkin asunnon osto 32 775 euroa edullisempi nyt
Vantaa Tikkurila 01300, 2h + keittiö (kerrostalo)
Velaton keskihinta 2021: 205 376 €; ensiasunnon ostajalla varainsiirtoverovapaus
Velaton keskihinta 1-2/2024: 195 272 €; ensiasunnon ostajakin maksaa 2 929 € VSV:n
-> varainsiirtoveron maksun jälkeenkin asunnon osto 7 175 euroa edullisempi nyt
Turku keskusta 20100, 2h + keittiö (kerrostalo)
Velaton keskihinta 2021: 209 366 €; ensiasunnon ostajalla varainsiirtoverovapaus
Velaton keskihinta 1-2/2024: 189 472 €; ensiasunnon ostajakin maksaa 2 842 € VSV:n
-> varainsiirtoveron maksun jälkeenkin asunnon osto 17 052 euroa edullisempi nyt
Tampere Osmonmäki – Petsamo 33500, 2h + keittiö (kerrostalo)
Velaton keskihinta 2021: 202 304 €; ensiasunnon ostajalla varainsiirtoverovapaus
Velaton keskihinta 1-2/2024*: 183 125 €; ensiasunnon ostajakin maksaa 2 747 € VSV:n
-> varainsiirtoveron maksun jälkeenkin asunnon osto 16 432 euroa edullisempi nyt
*tammi-helmikuussa ko. asuntotyypistä tehtiin 8 kauppaa
Jyväskylä keskusta 40100, 2h + keittiö (kerrostalo)
Velaton keskihinta 2021: 143 305 €; ensiasunnon ostajalla varainsiirtoverovapaus
Velaton keskihinta 1-2/2024: 129 852 €; ensiasunnon ostajakin maksaa 1 948 € VSV:n
-> varainsiirtoveron maksun jälkeenkin asunnon osto 11 505 euroa edullisempi nyt
Kuopio keskusta 70100, 2h + keittiö (kerrostalo)
Velaton keskihinta 2021: 145 481 €; ensiasunnon ostajalla varainsiirtoverovapaus
Velaton keskihinta 1-2/2024: 140 830 €; ensiasunnon ostajakin maksaa 2 112 € VSV:n
-> varainsiirtoveron maksun jälkeenkin asunnon osto 2 539 euroa edullisempi nyt
Oulu keskusta 90100, 2h + keittiö (kerrostalo)
Velaton keskihinta 2021: 145969 €; ensiasunnon ostajalla varainsiirtoverovapaus
Velaton keskihinta 1-2/2024*: 139800 €; ensiasunnon ostajakin maksaa 2 097 € VSV:n
-> varainsiirtoveron maksun jälkeenkin asunnon osto 4 072 euroa edullisempi nyt
*tammi-helmikuussa ko. asuntotyypistä tehtiin 5 kauppaa
Rovaniemi keskusta 96100, 2h + keittiö (kerrostalo)
Velaton keskihinta 2021: 117 727 €; ensiasunnon ostajalla varainsiirtoverovapaus
Velaton keskihinta 1-2/2024: 115 508 €; ensiasunnon ostajakin maksaa 1733 € VSV:n
-> varainsiirtoveron maksun jälkeenkin asunnon osto 486 euroa edullisempi nyt
Laskelmien keskihintatietojen lähde: KVKL Hintaseurantapalvelu
Koko Kiinteistömaailma 60. barometri on luettavissa tässä osoitteessa > (julkaistu 11.4.2024)
Lisätiedot
Mika Laurikainen, toimitusjohtaja, Kiinteistömaailma Oy, puh. 0405607514
Taina Mustamo, viestintäjohtaja, Kiinteistömaailma Oy, puh. 0504240045
Kiinteistömaailman kuvapankki >