Miljoona katseluminuuttia tarkoittaa, että asuntoesittelyitä on katsottu kuluneen vuoden aikana yhteensä lähes kahden vuoden verran. Katselukerroissa puolen miljoonan raja rikottiin syyskuussa ja kuukausitasolla videoita katsotaan reilut 100 000 kertaa.
”Muutama varhainen omaksuja ei tällaisia katselukertoja ja -minuutteja yksinään saa aikaiseksi. Nyt puhutaan kaikkia kodinvaihtajia puhuttelevasta ja innostavasta ilmiöstä”, kertoo Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Erkki Heikkinen.
Kiinteistömaailmassa on tähän mennessä tehty yli 5500 esittelyvideota vuoden alusta lähtien ja se tarjoaa ainoana välitysketjuna esittelyvideoita kaikenlaisista kohteista.
”Teemme videoita asiakkaitamme varten, kohteen ominaisuuksista ja hinnasta riippumatta. Kyse ei ole vain kalliiden kohteiden myyjien palvelemisesta vaan kokonaisvaltaisesta asiakkaiden asunnonvaihdon helpottamisesta”, Heikkinen täsmentää.
Kiinteistömaailman asuntoesittelyvideoiden tavoitteena on helpottaa asunnon ostamista. Videoiden avulla ostajat voivat tutustua entistä laajempaan määrään vaihtoehtoja itselleen sopivana aikana ja mennä tutustumaan paikan päälle niihin, jotka aidosti kiinnostavat.
Kolme neljästä pitää hyödyllisenä
77 prosenttia eli kolme neljästä asunnonvaihtajasta pitää asuntoesittelyvideoita hyödyllisenä asunnonvaihdossa. Syys-lokakuussa toteutettuun verkkokyselyyn vastasi 766 asunnonvaihtajaa.
Videoiden katselu ei ole vain nuorten ajanvietettä. Asuntojen esittelyvideoiden katselijoista joka neljäs (26%) on yli 45-vuotias. Tyypillisessä ensiasunnon tai perheasunnon ostamisen iässä, 18-44 vuotta, on kaksi kolmesta (67%). Myös perheen lapset, eli alle 18-vuotiaat (7%), osallistuvat uuden kodin valintaan.
Keskimääräinen asuntoesittelyvideon kesto on 1:57 minuuttia. Videoiden kokonaiskestosta katsotaan keskimäärin 84 prosenttia. Tämä tarkoittaa, että 1:57 minuuttia pitkää esittelyvideota katsotaan 1:39 minuuttia. Asuntoesittelyvideot eivät lähde soimaan itsestään, vaan asiakas käynnistää ne itse ja voi lopettaa milloin tahansa.
Lisätiedot:
Erkki Heikkinen, toimitusjohtaja, Kiinteistömaailma Oy, p. 050 433 2080
Hanna Lantto, viestintäsuunnittelija, Kiinteistömaailma Oy, p. 044 714 0090