Kiinteistömaailman Pulssi 3.9.2024: Asuntokaupassa toinen peräkkäinen kasvun kuukausi edellisvuoden vertailukauteen nähden

Kiinteistömaailma välitti elokuussa 2024 yhteensä 1084 myynti- ja vuokrakohdetta, joista 779 oli käytettyjen asuntojen ja kiinteistöjen välitystä, 8 uudiskohteiden välitystä ja 297 vuokravälitystä. ”Toista kuukautta peräkkäin käytettyjen asuntojen ja kiinteistöjen kaupassa nähtiin kasvua edellisvuoden vertailukauteen nähden, nyt 2 prosenttia. Kasvuprosentti olisi ollut vielä selvästi suurempi, ellei poikkeuksellisen merkittävä määrä kauppoja olisi siirtynyt syyskuun puolelle pankkien prosesseista johtuen”, sanoo Kiinteistömaailma Oy:n toimitusjohtaja Mika Laurikainen.

Juuri päättyneessä elokuussa käytettyjen asuntojen ja kiinteistöjen kauppamäärä hipoi vilkkaan edelliskuun eli heinäkuu 2024 tasoja; silloin kauppoja tehtiin yhteensä 800 kappaletta.

”Asuntokaupassa on selvästi nähtävillä käänteen signaaleja. Kasvua on päästy kirjaamaan vertailukausiin peilaten kaksi kuukautta peräkkäin, ja yhteydenotot myynnissä olevista kohteista sekä verkkokatselumäärät ovat jatkaneet kasvua elokuussa”, Laurikainen sanoo.

Elokuu oli vahva erityisesti omakotitalokaupassa, jossa kasvua oli edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan 24 prosenttia. Samoin vapaa-ajanasuntokaupassa kasvua oli noin viidennes. Kerrostalokauppa kävi vertailukauden tasoilla.

Uudiskohdekauppa jatkui elokuussa alkuvuoden tapaan vaatimattomana.

 

Vuokravälityksessä paras kuukausi viiteen vuoteen

Kiinteistönvälityksen ja arviointipalvelujen lisäksi Kiinteistömaailman asuntomyymälät tarjoavat myös vuokravälityspalveluja, ja pääkaupunkiseudulla toimii lisäksi pelkästään siihen keskittyvä ketjuyritys. Koko kesän ajan vuokravälityspalvelut ovat pyörineet kiivaasti, ja tahti kiihtyi edelleen elokuussa.

”Erityisesti korkeakoulukaupungeissa ja niiden etunenässä Tampereella ja Oulussa vuokrakohteiden välitys oli elokuussa vilkkainta koko tällä vuosikymmenellä”, Laurikainen sanoo.

 

Lisätiedot:
Mika Laurikainen, toimitusjohtaja, Kiinteistömaailma Oy, puh. 040 5607514
Taina Mustamo, viestintä- ja henkilöstönkehittämisjohtaja, Kiinteistömaailma Oy, puh. 0504240045


Kiinteistömaailma on kiinteistönvälityspalveluita Suomessa ja Baltian maissa tarjoava yritys. Suomessa Kiinteistömaailmassa työskentelee yli 500 asuntokaupan ammattilaista reilussa sadassa yrittäjävetoisessa asuntomyymälässä ympäri maan. Yritys perustettiin vuonna 1990. Baltian maissa (Viro, Latvia, Liettua) Kiinteistömaailma toimii Ober-Haus -brändillä. Kiinteistömaailma osti Ober-Hausin liiketoiminnan vuonna 2021.
03.09.2024 Kiinteistömaailma

Valitse Kiinteistömaailma

Kutsumalla välittäjämme kotiisi saat arvion asuntosi arvosta ja kuulet, miten sitä kannattaa lähteä markkinoimaan.

Kiinteistömaailman välittäjien arviot ovat toteutuneet viime vuosina 98 prosentin varmuudella.