Kun kuolinpesän osakkaana on alaikäinen, miten kuolinpesä voi myydä asunnon? Entä voiko alaikäinen ostaa sijoitusasunnon?

Kuolinpesän osakkaina on alaikäisiä. Voivatko alaikäiset valtuuttaa vanhempansa myymään kuolinpesän omistaman asunnon? Yksi alaikäisistä haluaisi perintönä saamillaan varoilla ostaa sijoitusasunnon. Voiko 16-vuotias itse ostaa asunto-osakkeen?

Alaikäisellä eli alle 18-vuotiaalla ei ole itse oikeutta määrätä omaisuudestaan, tehdä tärkeitä sopimuksia tai muita merkittäviä oikeustoimia. Alaikäisen puolesta näistä päättää hänen edunvalvojansa. Alaikäisen edunvalvojana/edunvalvojina toimivat lähtökohtaisesti hänen huoltajansa. Kun on kyse esimerkiksi asunnon myynnistä tai ostosta, edunvalvoja tarvitsee kauppaa varten digi- ja väestötietoviraston luvan.

Näin ollen alaikäistä kuolinpesän osakasta edustaa kuolinpesän omistaman asunnon myynnissä hänen edunvalvojansa. Jos edunvalvoja on esteellinen, tulee hänelle määrätä sijainen. Digi- ja väestötietovirastosta voi tarkemmin tiedustella, milloin on tarpeen määrätä edunvalvojalle sijainen.

Sekä kuolinpesän omistaman asunnon myyntiin että sijoitusasunnon ostoon alaikäisen edunvalvojien tulee hakea digi- ja väestötietoviraston lupa. Luvan käsittelyaika kannattaa huomioida jo tarjousvaiheessa.

29.01.2024 Kiinteistömaailma

Pyydä perusteltu hinta-arvio asunnostasi!

Kutsu välittäjämme Kotikäynnille, kun haluat keskustella tarkemmin asunnon myynnistä ja arvosta. Välittäjäme antamat hinta-arviot ovat toteutuneet tilastojemme mukaan keskimäärin 98 prosenttisesti.

Kotikäynti ei sido sinua mihinkään.

Uusimmat aiheesta

Kuka päättää kuolinpesän omaisuuden myynnistä?Mitä tulisi tietää asuntokaupan lainsäädännöstä?Kuolinpesän asunnon myynti

Valitse Kiinteistömaailma

Kutsumalla välittäjämme kotiisi saat arvion asuntosi arvosta ja kuulet, miten sitä kannattaa lähteä markkinoimaan.

Kiinteistömaailman välittäjien arviot ovat toteutuneet viime vuosina 98 prosentin varmuudella.