Astianpesukone, peilikaappi ja sälekaihtimet - mitkä tavarat kuuluvat asuntokauppaan?

Asuntokaupassa voi askarruttaa, mitkä irtaimiston tapaiset esineet kuuluvat kauppaan. Asunnon tavanomaisen tarpeiston katsotaan asuntokauppalain mukaisesti kuuluvan kauppaan, kun taas irtaimiston ei. Mitä asunnon tavanomaisella tarpeistolla tarkoitetaan?

Asuntokauppalain mukaan kauppaan kuuluvat sellaiset tavanomaiset tarpeistoon luettavat laitteet ja muut esineet, jotka ovat asunnossa sitä esiteltäessä, ellei toisin olla sovittu. Tavanomaista varustusta ovat esimerkiksi jääkaappi, sähköliesi, astianpesukone, pakastekaappi, liesituuletin ja peilikaappi.

Lain säännöksen tarkoittama tavanomainen tarpeisto on yleensä asuntoon kiinteämmin sijoitettu niin, että esineelle on esimerkiksi keittiökalustuksessa tai muissa rakenteissa varattu erityinen tila.  

Asuntoirtaimistoon kuuluvat esineet eivät pääsääntöisesti kuulu kauppaan. Televisio tai kahvinkeitin eivät kuulu kauppaan, ellei niistä erikseen sovita. Epäselvyyksien välttämiseksi on järkevää sopia kauppakirjassa tai sen liitteessä niistä esineistä, joiden suhteen saattaa tulla epäselvyyksiä. Tulkinnallisuuksia ovat aiheuttaneet esimerkiksi mikroaaltouunit, satelliittiantennit, rullaverhot, sälekaihtimet ja irtonaiset vaatekaapit.

Esineet, jotka eivät ole olleet asunnossa sitä esiteltäessä, eivät kuulu kauppaan. On myös mahdollista, että myyjä haluaa viedä jotkin tarpeistoksi luettavat esineet mukanaan. Näistä tulee erikseen sopia ostajan kanssa ja yleensä tällaiset esineet onkin mainittu jo myyntiesitteessä. 

Oletko ostamassa asuntoa? Tutustu Ostamassa-palveluihimme.

19.08.2020 Kiinteistömaailma

Pyydä perusteltu hinta-arvio asunnostasi!

Kutsu välittäjämme Kotikäynnille, kun haluat keskustella tarkemmin asunnon myynnistä ja arvosta. Välittäjiemme antamat hinta-arviot ovat toteutuneet tilastojemme mukaan keskimäärin 98 prosenttisesti.

Kotikäynti ei sido sinua mihinkään eikä aiheuta sinulle mitään kuluja.

Valitse Kiinteistömaailma

Kutsumalla välittäjämme kotiisi saat arvion asuntosi arvosta ja kuulet, miten sitä kannattaa lähteä markkinoimaan.

Kiinteistömaailman välittäjien arviot ovat toteutuneet viime vuosina 98 prosentin varmuudella.