On paljon asiakkaita, jotka eivät löydä mieleistään kotia julkisen markkinoinnin avulla. Usein myyntiin tulee koti, jonka ensiesittelyyn pamahtaa runsaasti kodinetsijöitä, mutta vain yksi heistä voi kyseiseen kotiin muuttaa. Sellaisissa tilanteissa Kiinteistömaailman välittäjä voi tarjota ostaja-asiakkailleen Vainu-palvelua, eli ostotoimeksiannon tekemistä välitysliikeen kanssa.
Jostain syystä osa kodinvaihtajista hieman vierastaa ajatusta siitä, että välittäjä etsisi heille halutulta alueelta kodin. Kuitenkin onnistuneita kodinvaihtoja tehdään myös näin, totutusta poiketen. On paljon koteja, jotka eivät ole myynnissä, mutta omistaja saattaisi ne myydä, jos sopiva ostaja sattuisi kohdalle.
Antaessasi ostotoimeksiannon välittäjälle, hän etsii sinulle sopivan kodin hyvän välitystavan mukaan. Ilman voimassaolevaa ostotoimeksiantoa ei välittäjä lain mukaan saa markkinoida ”meillä on valmis ostaja kodillesi”-tyylisesti. Vainusta sopimisen jälkeen välittäjämme voi ottaa markkinoinnista kaikki irti, vaikka sitten jalkautumalla koputelemaan esimerkiksi pienen korttelin verran kotiovia ja päästä näin lähemmäs ostaja-asiakkaansa unelmaa.
Sopivan kodin löydyttyä välittäjä auttaa ostoneuvotteluissa, hankkii asunnosta kaikki tiedot ja hoitaa kaupanteon. Juuri niin kuin välittäjän kuuluukin. Vaivatonta, eikö vain?
Anna meidän auttaa, mikäli Vainu voisi ratkaista kodinvaihtosi. Otathan yhteyttä niin tavataan, jotta saamme selville, millainen on sinun unelmasi.
Kuulumisiin!
Kiinteistömaailma Tuira, Oulu: 044 2366435, tuira@kiinteistomaailma.fi