Aikaisemmat markkinakatsaukset

Kuluttajien luottamusindikaattori kuvaa hyvin asuntokauppaan vaikuttavaa trendiä.

Suhdannemittari

Päivitys 19.9.2024: Odotettu EKP koronlasku osui tälle seurantajaksolle. Sillä ja sen odotuksella on ollut Euribor 12 kk:n korkoon laskeva vaikutus. Inflaatio kuitenkin on noussut lievästi mutta silti reilusti alle tavoitellun 2%:n rajan. Asuntojen hintakehitys on ollut maltillista. Kuluttajien luottamusindikaattori on pysynyt lähes samalla tasolla 3 kk:n ajan. Yhdysvaltain keskuspankin FED:in koron alennus 0,5 prosenttiyksikköä 18.9.2024 tulee vaikuttamaan myös eurooppalaiseen markkinakorkoon.

Päivitys 19.8.2024:  Asuntokauppa kärsii vaimeasta kuluttajaluottamuksesta. EKP:n korkea ohjauskorko ei tue Suomen asuntokaupan kehitystä. Euribor 12 kk on kuitenkin laskenut, markkinoiden odottaessa seuraavaa ohjauskoron laskua. Tampereen kerrostalojen hintakehitysindeksi kärsii runsaista myymättä olevista yksiöistä ja kaksioista. Rivitalojen hintakehitys on lievästi koholla, nuorten parien etsiessä suurempia asuntoja.

Päivitys 20.12.2023: Euribor 12 kk korko on jatkanut laskemistaan, EKP pitää edelleen ohjauskoron muuttumattomana. Inflaatioprosentti on pudonnut jo 3% seutuville, asuntokaupassa on jo nähty selviä elpymisen merkkejä; Erityisesti ensiasuntojen ostajat ovat olleet loppuvuonna liikkeellä. Toiveikas arvio on, että asuntokauppa saa buustia laskevasta korosta ja jo päätetystä varainsiirtoveron 25%:n laskusta. Edelleen asuntokauppaa tullee vauhdittamaan Finanssivalvonnan ilmoitus asuntojen lainakaton rajoituksen poistumisesta; nyt on palattu 90% lainakattoon. Ensiasunnonostajilla lainakatto on pysynyt muuttumattomana 95%:n tasolla.

Päivitys 3.11.2023: Inflaatio on jatkanut loivaa hidastumistaan. Korkotaso on mitä ilmeisemmin saavuttanut lakikorkeutensa EKP:n ohjauskoron jäädyttämisen seurauksena. Euribor 12 kk on laskenut jo selvästi. Tampereen kerrostalojen hintaindeksi pitää sisällää myös yksiöt ja kaksiot, jotka kärsivät ehkä eniten sijoittaja kysynnän heikentymistä. Rivitalojen hintaindeksi on pysynyt tasaisena ja siinä ei näy oleellista laskua. Hallituksen varainsiirtoveroesitykset ovat kiihdyttäneet ensiasunnon ostajien kiinnostusta, jossa verovapaus säilyy vielä vuoden 2023 loppuun. Myös asunto-osakkeiden varainsiirtoveron 2%->1,5% ja kiinteistöjen 4%->3% laskut, uskotaan vaikuttavan. Nämähän tulivat voimaan jo 12.10.2023 tehdyille kaupoille ja maksetaan veronpalautuksena takautuvasti myöhemmin. Eduskunnan on tosin vielä vahvistettava hallituksen esitykset.

Päivitys 12.10.2023: Inflaatio on edelleen hidastunut ja korkotaso on pysynyt loivassa alamäessä, EKP:n ohjauskoron alapuolella. Silti kuluttajien luottamus koki notkahduksen. Asuntokaupassa tämä on tarkoittanut edelleen keskimääräistä alavireisyyttä. Nuoret ja ensiasunnon ostajat ovat eräs aktiivinen ryhmä asuntokaupojen tekijöinä.

Päivitys 26.9.2023: EKP:n ohjauskoron 0,25 prosenttiyksikön korotus on painanut inflaatiota selkeästi alaspäin. Kuluttajien luottamus talouteensa on lievässä nousussa. Asuntomarkkinoilla on monta indikaattoria, jotka osoittavat kasvua: mm. Kiinteistömaailmalla päästiin elokuussa jo yli 1000 asuntokaupan vauhtiin. Yhteydenottopyynnöt, yleisesittelyissä kävijät ja porttaalivierailut ovat nousussa.

Kesäkuussa 2023 tapahtui muutos pitkäaikaisessa tredissä, EKP:n ohjauskoron nostaminen, ei enää nostanutkaan Euribor 12 kk korkoa. Suuri pitkäaikainen muutos on se, että EKP:n ohjauskorko on ensimmäistä kertaa korkeammalla tasolla kuin Euribor 12 kk. Kuluttajien luottamus indikaattori on lievässä nousussa. Inflaatioprosentti (kuluttajahintaindeksi) on laskenut marras-joulukuu/2022.

 

Paluu kotisivulle

hannu k. mattila
Kiinteistönvälittäjä, LKV, KiLAT, YJEAT
p. 050 502 2009
hannu.k.mattila@kiinteistomaailma.fi
19.09.2024

Pyydä perusteltu hinta-arvio asunnostasi!

Kutsu välittäjämme Kotikäynnille, kun haluat keskustella tarkemmin asunnon myynnistä ja arvosta. Välittäjiemme antamat hinta-arviot ovat toteutuneet tilastojemme mukaan keskimäärin 98 prosenttisesti.

Kotikäynti ei sido sinua mihinkään eikä aiheuta sinulle mitään kuluja.

Valitse Kiinteistömaailma

Kutsumalla välittäjämme kotiisi saat arvion asuntosi arvosta ja kuulet, miten sitä kannattaa lähteä markkinoimaan.

Kiinteistömaailman välittäjien arviot ovat toteutuneet viime vuosina 98 prosentin varmuudella.