Kiinteistömaailman 52. Kiinteistönvälittäjäbarometri: Pihat, omakotitalot ja kotimaan mökit nousevat uuteen arvoonsa – koronavirus vaikuttaa asuntotarpeisiinkin

Eri asuntotyypit lähtevät toisistaan poikkeavista asemista tulevien kuukausien asuntokauppaan, kertoo Kiinteistömaailman 52. kiinteistönvälittäjäbarometri. Yksitasoisten rivitalohuoneistojen ja 2000-luvun omakotitalojen kysyntä on selvästi vahvinta, samoin kuin pienten ja uudehkojen kerrostalohuoneistojen. Kasvavan kesämökkikiinnostuksen tiellä ovat toistaiseksi liikkumisrajoitukset, mutta lähialueen mökkejä käydään katsomassa vilkkaasti.

Kiinteistömaailman 52. kiinteistönvälittäjäbarometri ajoittuu aikaan, jolloin asuntokaupan näkymiin vaikuttavia avoimia kysymyksiä on poikkeuksellisen paljon. Tämän kevään kiinteistönvälittäjäbarometri keskittyykin analysoimaan kysynnän ja tarjonnan kuvaa kesäkauteen mentäessä ja kriisin ollessa akuuttivaiheessa.

”Odotamme näkevämme lähitulevaisuudessa V:n muotoisen liikkeen, eli poikkeusoloista johtuvan kauppamäärien laskun ja myös nousun, kun koronavirustilanteen akuuttivaihe on ohi. V:n nousukulmakerroin on luonnollisesti riippuvainen siitä, kuinka kauan kriisivaihe kestää. Vaikka talouden toipuminen joillakin sektoreilla olisi hitaampaa, asuntokaupan volyymilla on historiaan perustuen taipumus korjata itseään nopeammin”, sanoo Kiinteistömaailma Oy:n toimitusjohtaja Risto Kyhälä. ”Hintoihin lyhyellä kriisillä ei ole juurikaan vaikutusta mutta kriisin pitkittyessä nähtäisiin merkittävääkin alueellisten erojen kasvua.”

 

Omakotitaloissa uusien kotien kysyntä selvästi vahvempaa kuin vanhojen – kesämökkikaupassa liikkumisrajoitusten poistoa odotetaan kuumeisesti

Omakotitaloissa on nähtävissä selvä jako ennen vuotta 2000 ja sen jälkeen rakennetuissa taloissa. Tämän vuosituhannen omakotitaloihin kohdistuu selvästi vanhoja taloja isompi kysyntä.

”Omaksi ykköskodiksi halutaan tyypillisesti uudehko omakotitalo, mutta vapaa-ajanasunnoissa toiveet ovat moninaisempia. Osa haluaa kakkoskodin kaikilla mukavuuksilla etätyötäkin ajatellen, mutta jos oman kesäpaikan saa edullisimmillaan muutaman lomamatkan hinnalla, saattaa ajatus omasta kesämökistä kuulostaa tässä ajassa hyvinkin houkuttavalta”, Kyhälä sanoo.

 

Eri puolilta maata kantautuukin nyt viestejä kiinnostuksesta kesämökkejä kohtaan, kun lomakauden suunnitelmia tehdään uusiksi.

”Uudellamaalla myyntiin tulleita vapaa-ajan asuntoja käydään katsomassa vilkkaasti – toki yksi perhe kerrallaan – ja samaa kuuluu esimerkiksi Pohjois-Savosta, jossa mökkien ostajakunta on tyypillisesti alle tunnin ajomatkan päästä. Uudenmaan rajan takana olevissa mökkipitäjissä odotetaan kuumeisesti liikkumisrajoitusten poistumista”, kuvaa Risto Kyhälä.


Rivitaloissa yksikerroksiset merkittävästi kaksikerroksisia paremmassa asemassa

Rivitalokaupassa yksikerroksisiin asuntoihin kohdistuu selvästi kaksikerroksisia suurempi kysyntä kautta maan.


”Kaikenlaisia asuntoja otetaan myyntiin ja niistä tehdään kauppaa. Nopeammin ja parempiin tuloksiin kuitenkin päästään, kun hinnanasettelussa ja myyntisuunnitelmassa otetaan realistisesti huomioon se, mikä on kyseisen asunnon houkuttavuus markkinoilla. Enemmän ja vähemmän kiinnostusta herättäviin kohteisiin tarvitaan erilainen suunnitelma”, Kyhälä korostaa.


Kerrostaloissa Suomen halutuin asunto on ennen 60-lukua rakennettu helsinkiläisyksiö tai -kaksio

Kerrostaloissa kysyntä vaihtelee merkittävästi kaupungeittain ja asuntotyypeittäin. Yleisenä trendinä voi kuitenkin todeta, että mitä uudempi ja pienempi käytetty asunto, sitä paremmassa asemassa se on kysynnän näkökulmasta. Poikkeukset vahvistavat säännön.
”Maan halutuin asunto löytyy Helsingistä, ja se on ennen 1960-lukua rakennettu yksiö tai kaksio. Lähelle samaa kysyntää pääsevät viime vuosituhannen turkulaisasunnot. Mutta sitten toisessa päässä meillä on maakuntakaupunkien vanhoja isoja asuntoja, joissa ylitarjonta on todellinen haaste”, Kyhälä kuvaa.

 

Uudiskohteissa isoja kaupunkikohtaisia vaihteluja

Uudiskohteissa kysynnän ja tarjonnan tilannekuva vaihtelee kaupungeittain merkittävästi koronakriisin alkuvaiheessa. Helsingissä lähes kaikki vastaajat kertoivat maaliskuussa kysynnän ja tarjonnan olevan tasapainossa kaikentyyppisissä uudisasunnoissa, tai tilanne kallistuu ylikysynnän puolelle. Espoossakin perheasuntojen kysyntä oli vastaajien mukaan hyvää, mutta pienimmässä päässä nähtävissä oli jo ylitarjontaa. Vantaalla tilanne oli samansuuntainen, joskin siellä pienten asuntojen ylitarjonta ei ole yhtä korostunutta. Maakuntakaupungeissa kaupunkikohtaiset erot uudiskohteissa ovat todella merkittäviä.

”Näissä oloissa alueellinen asiantuntemus todella korostuu”, Kyhälä sanoo.

 

Kiinteistömaailman 52. Kiinteistönvälittäjäbarometriin osallistui 342 kiinteistömaailmalaista maaliskuussa 2020. Mökkikaupan osalta on haasteltu lisäksi yrittäjiä eri puolilta Suomea.

Paikallisia näkemyksiä asuntokaupan kysynnästä ja tarjonnasta voi kysyä seuraavilta Kiinteistömaailman yrittäjiltä:


Tampere: Tommi Luosmala puh. 0505971531
Turku: Janne Salminen puh. 040 7273293
Oulu: Riitta Snellman puh. 0400 262089
Jyväskylä: Sanna Hotanen puh. 040 581 8201
Kuopio: Veijo Martikainen puh 044 279 8911
Rovaniemi: Mika Lehtiniemi puh. 0444 250250


sekä pienemmilläkin paikkakunnilla paikallisilta yrittäjiltä, joiden yhteystiedot löytyvät osoitteesta www.kiinteistomaailma.fi/etsi-myymala


Lisätiedot:
toimitusjohtaja Risto Kyhälä, Kiinteistömaailma Oy, puh. 0400 998800
markkinointi- ja viestintäjohtaja Taina Mustamo, Kiinteistömaailma Oy, puh. 0504240045

 

Lataa barometrin kalvoesitys tästä

07.04.2020 Kiinteistömaailma

Valitse Kiinteistömaailma

Kutsumalla välittäjämme kotiisi saat arvion asuntosi arvosta ja kuulet, miten sitä kannattaa lähteä markkinoimaan.

Kiinteistömaailman välittäjien arviot ovat toteutuneet viime vuosina 98 prosentin varmuudella.