Asuntokauppaa tehtiin marraskuussa noin 10 prosenttia viime vuoden vastaavaa jaksoa enemmän, kertoo alan yhteinen hintaseurantapalvelu KVKL HSP. Koko vuoden osalta kasvua viime vuoteen verrattuna on kertynyt noin 5 prosenttia.
”Suunta on ehdottomasti oikea, mutta vielä on kirittävää, kun vertaamme tämän vuoden lukuja esimerkiksi vuoden 2012 lukuihin. On virheellistä tuudittautua siihen, että asuntokauppa lähtisi tästä nousuun ikään kuin itsestään. Elämme tällä hetkellä tilanteessa, jossa meidän on katsottava pitkälle tulevaisuuteen ja pyrittävä uudistamaan asuntokaupan käytännöt sille tasolle, jossa ympäröivä maailma ja asiakkaamme tällä hetkellä ovat”, Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Erkki Heikkinen analysoi asuntomarkkinoiden ja alan kehitystä.
Kiinteistömaailmassa onkin lähdetty aktiivisesti etsimään ratkaisuja asuntokaupan käytäntöjen uudistamiseen, ja ketjulla on selkeä tavoite löytää uusia ratkaisuja asiakkaan asunnonvaihdon helpottamiseen. Yhdeksi selkeäksi jarrutekijäksi Heikkinen nimeää asuntokannan joustamattomuuden:
”Toisaalla meillä on huutava pula asunnoista ja toisaalla asukkaista. Näiden asioiden yhdistämiseen vaaditaan luovia ratkaisuja.”
Heikkinen nostaa esimerkiksi omakotitalot, joissa on nähty myyntiaikojen pitkittymistä ja hankaluutta sopivan ostajan löytämiseen:
”Ongelmamme on, että etsimme tyypillisesti omakotitaloon ostajaksi perhettä katsomatta muita ympärillämme olevia vaihtoehtoja. Esimerkiksi kimppa-asuminen yleistyy muidenkin kuin opiskelijoiden keskuudessa ja näiden vaikeasti myytävien omakotitalojen muuntaminen kimppa-asunnoiksi toisi toivottuja ratkaisuja alalle.”
”Omakotitaloja ei rakenneta enää samassa määrin kuin 20 vuotta sitten, mutta meillä on silti markkinoilla hurja määrä vanhoja kiinteistöjä, joille meidän on löydettävä ostajat”, Heikkinen jatkaa.
Uudenlaisia ratkaisuja löydettävä myös pakolaisten asuntotilanteeseen
Syksyn kuumin puheenaihe on puhuttanut myös asuntomarkkinoilla: Suomeen tulleiden pakolaisten asuntotilanteen on arvioitu jopa kriisiytyvän tulevana vuonna.
”Käsissämme on tilanne, jossa kymmenet tuhannet pakolaiset tarvitsevat asunnon ja kodin, jotta heidän kotouttamisensa suomalaiseen yhteiskuntaan voi alkaa. Kaikille ei löydy asuntoa pääkaupunkiseudun kerrostalohuoneistoista, ja ongelmaan on löydettävä myös toisenlaisia ratkaisuja”, Heikkinen arvelee.
Lisätiedot:
Erkki Heikkinen, toimitusjohtaja, Kiinteistömaailma Oy, p. 050 433 2080
Hanna Lantto, viestintäsuunnittelija, Kiinteistömaailam Oy, p. 044 714 0090