”Digitaalinen kauppa tehostaa huomattavalla tavalla niin asiakkaiden kuin myös rahoittajien ajankäyttöä. Usean tahon saaminen yhtä aikaa fyysisesti saapuville on aina haasteellista, puhumattakaan tällaisena korona-aikana. Kiinteistönvälittäjiä digitaalinen prosessi auttaa parempaan ja nopeampaan palveluun,” sanoo Kiinteistömaailma Oy:n toimitusjohtaja Risto Kyhälä.
Kyhälä arvioi, että vuonna 2021 Kiinteistömaailman kaupoista jo vähintään puolet tehdään digikauppoina. Määrän kasvua sataan prosenttiin estävät vielä muutamat rajoitteet, kun aivan kaikkia asuntokauppoja ei pysty digitaalisena tekemään. ”Mutta tavanomaiset tilanteet voidaan tehdä digikauppana, ja haluamme tuoda helppouden asiakkaille niin laajasti ja niin nopeasti kuin mahdollista” Kyhälä sanoo.
Viime vuosina Kiinteistömaailma on tehnyt 12 000 – 13 000 asunto- ja kiinteistökauppaa. Kun mukaan lasketaan myös vuokravälitys, Kiinteistömaailma teki viime vuonna noin 15 000 asuntotransaktiota. Kiinteistömaailmalla on ketjussaan yli 600 kiinteistönvälityksen ammattilaista, joista reilut 110 yrittäjiä.