Tilava rivitalokoti loistavalta sijainnilta. Kodin neliöt jakautuvat kahteen kerrokseen. Yläkerrassa sijaitsevat kolmen makuuhuoneen ja vaatehuoneen lisäksi erillinen kylpyhuone, aula ja parveke. Päämakuuhuone on myös mahdollista jakaa kahdeksi pienemmäksi huoneeksi. Alakerrassa puolestaan sijaitsevat sauna-, kodinhoito-, sekä oleskelutilat. Keittiö on suunniteltu ruuanlaittoa ajatellen kaiken ollessa käden ulottuvilla liedenäärestä. Lisäksi löytyy myös hyvin säilytys- ja laskutilaa. Olohuoneesta on käynti omalle etelänsuuntaiselle takapihalle. 2007 valmistunut yhtiö on laadukkaasti rakennettu ja toteutettu, lämpeää kaukolämmöllä ja lämmönjako on toteutettu miellyttävällä vesikiertoisella lattialämmityksellä. Ylläpitokin on hoidettu mallikkaasti, eikä tulossa ole isompia huoltotöitä. Autolle on ostettavissa katospaikka erillisenä osakkeena. Sijainti kodille on monella tapaa optimaalinen. Lähellä ovat, niin Metsokankaan päivittäispalvelut, kuin monipuoliset ulkoilu- ja urheilumahdollisuudetkin. Myös kulkuyhteydet ovat loistavat. Ole yhteydessä, niin sovitaan esittely paikan päälle!