Voinko auttaa sinua asuntoasioissa?

040 5011555Soita minulle
Katso esittelyvideoni - Ulla-Maija Pastinen
Katso esittelyni

Olen tehnyt asiakaspalvelutyötä yli 30 vuota ja edelleen asiakkaiden palvelu sekä myynti innostavat kuin ensimmäisenä työpäivänä! Näihin vuosiin on mahtunut lukematon määrä erilaisia vuorovaikutuksia, paljon kuuntelua sekä läsnäoloa ja on mukaan kertynyt hieman elämänkokemustakin! Toimin työssäni tarkasti, luotettavasti ja asiakasta kuunnellen. Olen luonteeltani iloinen sekä energinen ja pyrin näkemään vaikeissakin asioissa niiden positiiviset puolet joka auttaa erityisesti haastavimpien kohteiden myymisessä! Minulle on tärkeää, että asiakkaani saavat henkilökohtaista ja ammattitaitoista palvelua jossa asiakas ja hänen tavoitteensa otetaan huomioon. Olen syntynyt ja asunut aina Jyväskylässä, mutta viettänyt lapsuudesta asti paljon vapaa-aikaa Jämsän seudulla - suvun mökillä Päijänteen rannalla, Vaherissa, mutta myös Himoksella, jossa aloitin hiihdonopettajana hiihtokeskuksen avauduttua vuonna 1985. Olen saanut seurata Himoksen alueen kasvua ja kehitystä ja kerronkin mielelläni mistä löydät Himoksen parhaat rinteet, ladut sekä muut aktiviteetit! Mikäli kaipaat apua Jämsän tai Himoksen alueen asuntosi, mökkisi tai tonttisi myynnissä niin autan Sinua mielelläni!

Asiakkaitteni antamaa palautetta

Asunnon myyjä

Ulla-Maija on ihan 10 ja parempaa asiantuntijaa ei voisi olla. Hän erottuu Jyväskylän muista välittäjistä todella positiivisesti edukseen. Ulla-Maija pitää kaikki langat käsissään ja tiedotus toimii. Ystävällinen ja hyvä tekemisen meininki koko ajan.

Asunnon ostaja

Asuntoesittely-aikojen sopiminen onnistui hyvin ja joustavasti, koska tulimme Jyväskylään pääkaupunkiseudulta. Asiat hoituivat alusta alkaen mallikkaasti ja asiakasta ajan tasalla pitäen. Palvelu oli erinomaista alusta loppuun saakka.

Voinko auttaa sinua asuntoasioissa? Ota yhteyttä!

kiinteistönvälittäjä, LKV, THM Ulla-Maija Pastinen
Ulla-Maija Pastinen, Kiinteistömaailma Himos