Koti 1930-luvun talossa Eirassa! Eiran arvo-osoitteessa sijaitseva läpitalon päätyhuoneisto on vaikuttava kokonaisuus, mutta samalla kuitenkin kodikas perheasunto. Paraatipuoli sijaitsee Merikadun puolella. Iso olohuone, ruokasali sekä myös työhuoneena tai kirjastona palveleva takkahuone muodostavat tämän kodin avaran oleskelukokonaisuuden, jonka kruunaa parvekkeelta avautuu esteetön merimaisema. Ehrensvärdintien eli pihan puolella on reilun kokoinen keittiö sekä kaksi makuuhuonetta, joista toisen yhteydessä on tilava tuuletusparveke. Erilliset saniteettitilat sujuvoittavat arkea, ja pienen saunan tilalle on mahdollista toteuttaa toinen wc. Asunnon pohjaratkaisu on muunneltavissa, ja esimerkiksi keittiön siirto osaksi oleskelutiloja mahdollistaa neljännen makuuhuoneen asuntoon. Vuonna 1938 valmistunut Bostads A.B. Havsgatan 41 on arkkitehtitoimisto Malmström & Tikkasen suunnittelema 13 asuntoa käsittävä yhtiö. Talosta on aina haluttu pitää hyvää huolta ja sen remonttihankkeet on pyritty hoitamaan oikea-aikaisesti. Putkiremontti on tehty vuonna 2000 ja hissisaneeraus valmistui vuonna 2025. Seuraavaksi on edessä katon ja ikkunoiden kunnostus. 12 huoneistoa käsittävässä tyylipuhtaassa funkistalossa on hissi ja kellarikomerot asukkaiden käyttöön sekä pieni piha-alue Ehrensvärdintien puolella. Sijainti ei jätä toivomisen varaa. Eira on Helsingin halutuimpia asuinalueita, jossa arkkitehtuuri, rauhallisuus ja meren läheisyys kohtaavat. Monipuoliset palvelut ovat kuitenkin vain pienen kävelymatkan päässä, ja lapsiperheitä ajatellen sekä suomen- että ruotsinkieliset koulut ja useat päiväkodit löytyvät läheltä. Ratikkapysäkki on vieressä, ja alueen useat hyvät ravintolat, viihtyisät kahvilat sekä kaupat tekevät elämästä sekä mukavaa että helppoa. Alueen puistot ja uskomattoman hieno merenranta houkuttelevat niin aamulenkille kuin iltakävelylle. Varaa oma näyttöaikasi ja tule tutustumaan tähän monen mahdollisuuden kotiin!