Voinko auttaa sinua asuntoasioissa?
040 727 8158Soita minulleHei onpa ihanaa, kun haluat lukea minusta lisää! Minun nimeni on Elina Heiskari ja haluaisin todella mieluusti auttaa sinua asuntohaaveidesi toteuttamisessa - oli kyse sitten uusien asukkaiden löytämisestä nykyiseen kotiisi tai sinulle uuden unelmiesi kodin etsimisestä tai molemmista! Ennen uraani Kiinteistömaailmalla, olen hankkinut vahvan ammattitaidon myyntiin toimien yrittäjänä ja myyntitehtävissä useammalla eri alalla vuodesta 2017 lähtien. Tästä 3 vuotta olen toiminut myös myyntipäällikkönä muita myyjiä rekrytoiden ja kouluttaen. Tänä aikana opiskelin työn ohessa myös yrittäjän ammattitutkinnon sekä myynnin (tuotekehitystyön) erikoisammattitutkinnon. Ennen myyntityötä työskentelin vuosia eri tilitoimistoissa palkanlaskijana, mistä opittu tarkkuus ja sääntöjen noudattaminen näkyy kaikessa tekemisessäni. Olen saanut tunnustusta hyvin tehdystä työstä ihanien asiakaspalautteiden ja suositusten kautta. Jotain myyntitaidoistani kertoo varmasti myös se, että minut on palkittu useassa yrityksessä huippumyyjä-palkinnoilla vuosi toisensa jälkeen. Jos siis haluat, että hommat hoituu, valitse minut välittäjäksesi. Aluetuntemuksestani voisi sanoa, että tunnen nämä seudut todella hyvin. Liikkuvan myyntityöni ansiosta Oulun seutu lähikuntineen on tullut minulle erittäin tutuksi. Se miksi olen erityisen innostunut työstäni on se, että olen aina ollut kiinnostunut kodeista ja erityisesti ihmisistä. Olen hyvä kuuntelemaan ja haluaisin kuulla myös sinun tarinasi. Jos annat minulle kunnian auttaa sinua tässä mahdollisesti elämäsi jännittävimmässä tilanteessa, teen kaikkeni että olen luottamuksesi arvoinen. Teen työni toiveitasi kuunnellen ja täydellä sydämellä, mutta samaan aikaan tarkasti ja todella tehokkaasti. Muuta minusta: Olen syntynyt Oulussa, asunut lapsuuteni ja nuoruuteni Rovaniemellä ja muuttanut jälleen Ouluun vuonna 2007. Vuodesta 2008 lähtien olen asunut mieheni ja nyt jo neljän tyttäreni kanssa Haukiputaalla. Lisäksi perheeseemme kuuluu kaksi koiraa, joiden kanssa käyn koiranäyttelyissä. Arki kuluu paljon lasten harrastusten parissa. Minä myös maalaan tauluja. Seuraava taidenäyttelyni on kesäkuussa 2025. Ihmisenä olen ystävällinen ja innokas. Kilpaurheilija-taustani vuoksi olen myös melko kilpailuhenkinen, mikä luonteenpiirteenä tsemppaa minut aina parhaaseen lopputulokseen ja ennenkaikkea tehokkaasti. Kiitos, kun luit esittelyni. Jos yhtään tuntuu siltä, että haluaisit jutella lisää, laita viestiä, niin sovitaan tapaaminen. Voimme sitten yhdessä jutella siitä, mitä toiveita sinulla olisi ja miten voisin parhaiten sinua auttaa. Olisipa ihanaa nähdä pian! Aurinkoisin terveisin, Elina