Voinko auttaa sinua asuntoasioissa?

0451444477Soita minulle

Myydyt kohteet

36

Viimeisen 12 kuukauden aikana olen myynyt 36 kohdetta. Ota yhteyttä kun haluat keskustella oman asuntosi myynnistä.

Olen paljasjalkainen keskisuomalainen, kotoisin maaseudun rauhasta pieneltä kylältä. Tällä hetkellä asustelen pohjoisen Keski-Suomen alueella, joten maaseutu on edelleenkin valttia. Vahvuuksiani ovat myynti ja asiakaspalvelu, jota on kertynytkin jo reilu 20 vuotta, myös rakennusalan tausta helpottaa tätä työtä. Teen työtäni suurella sydämellä ja otan huomioon asiakkaiden osto- sekä myyntitarpeet niin asunnoissa kuin loma-asunnoissakin. Toisen onni on minun ilo!

Asiakkaitteni antamaa palautetta

Asunnon ostaja

Sain ystävällistä ja inhimillistä palvelua. Pääsin tutustumaan kohteeseen haluamallani aikataululla. Tuntui kuin olisin tärkein asiakas sillä hetkellä, vaikka tiesin, että koronabuumin tuomia asiakkaita teillä ja Ahosen Pekalla riittää.

Asunnon myyjä

Todella tyytyväinen olen teidän / Pekan palveluun! Iso kiitos!

Asunnon myyjä

Aktiivista myyntiä ja oma-aloitteista ideointia myynnin edistämiseksi. Välittäjä hyvin tavoitettavissa. Välittäjä piti ajantasalla. Olen suositellut muillekin ja tulen suosittelemaan. Lisäksi tulen käyttämään Pekan palveluja jatkossakin.

Asunnon ostaja

Hyvin hoidettu, kaikki meni kuten piti

Voinko auttaa sinua asuntoasioissa? Ota yhteyttä!

myyntineuvottelija, KiLAT Pekka Ahonen
Pekka Ahonen, Kiinteistömaailma Jyväskylä Kauppakatu