Loistavalla paikalla hieno kulmatontti suositulla Viertolan pientaloalueella.
Tontilla sijaitsee huonokuntoinen pienkerrostalo ja piharakennus. Sähkö-, vesi- ja viemäriliittymät.
Asemakaava mukainen käyttötarkoitus Yhdistettyjen liike- ja asuntokerrostalojen korttelialue.
Poikkeamispäätöksellä mahdollista rakentaa esim. paritalo.
Lisätietoja isto.heikura@km.fi tai p. 0400 514814.
Sovi esittely
Seuraava esittelyaika ei ole vielä sovittu. Ota yhteyttä ja sovi henkilökohtainen esittely!
Kaavoituksen lisätiedotHyvinkään kaupungin kaavoituksen mukaan liiketilan rakentamisvelvoitteesta on mahdollista myöntää poikkeaminen. Kaupunkikuvallisiin seikkoihin tulee kiinnittää huomiota, sillä alue kuuluu keskustaajaman kulttuuriympäristön hoitosuunnitelman alueisiin. Esimerkiksi paritalo mahdollinen.
Poikkeamispäätöksen myöntää Hyvinkään kaupungin kaavoituspäällikkö viranhaltijapäätöksenä (myönteinen päätös 630 euroa ja mahdollinen viranpuolesta suoritettava naapurien kuuleminen 55 €/ kuultava naapuri kiinteistö).
Rakennusoikeus254 m² ALK Yhdistettyjen liike- ja asuntokerrostalojen korttelialue
Parantolan kaupunginosa on saanut nimensä Hyvinkäällä vuosina 1896-1939 toimineesta lepo- ja toipumispaikasta. Toimintansa aikapäiviä sitten lopettanut Hyvinkään Parantola näkyy myös paikkakunnan katujen nimissä – ...
Hyvinkää itsenäistyi omaksi kunnaksi Hausjärven ja Nurmijärven alueista vuonna 1917. Hyvinkää on Uudenmaankunnan viidenneksi suurin kaupunki. Naapurikunnat ovat Hausjärvi, Loppi, Mäntsälä, Nurmijärvi, Riihimöki...