Jani Kesälä
yrittäjä, kaupanvahvistaja, AKA-arvioija, LKV, KiAT, AKA
jani.kesala@kiinteistomaailma.fi
puh. 044 4600 104
Uniikki pala Suomen teollista historiaa! "Harvoin tarjolla" voi kuulostaa kliseiseltä, mutta tämän täystiilitalon kohdalla se pitää paremmin kuin hyvin paikkansa. Nopon tiilitehtaan, "Hyvinge Tegelbrukin", historia ulottuu aina 1800-luvulle, mutta 1940-luvulla tehtaan aloitettua uudelleen toimintansa, alettiin alueelle rakentaa taloja tehtaan työntekijöille. Nyt myytävä, massiivinen tiilitalo on malliesimerkki tästä säilyneestä rakennusperinnöstä. Rakennuksen tilat jakautuvat kolmeen kerrokseen. Kellarikerroksessa on raakatilaa, jonne on mahdollista toteuttaa esimerkiksi saunaosasto ja harrastetiloja. Sisääntulokerroksesta löytyy keittiö, makuuhuone, ruokailuhuone sekä olohuone. Kaksi varaavaa takkaa sekä ilmalämpöpumppu lämmittävät koko kerroksen taloudellisesti. Yläkerrassa on kaksi kammaria sekä reilunkokoiset sivuvintit. Länsirinnetontilla on pinta-alaa 2165 neliötä, mikä tarjoaa erinomaiset edellytykset viherpeukaloinnille tai muille harrastuksille. Pihassa on myös erillinen autotallirakennus. Remontoitavaa on runsaasti, mutta osaavissa käsissä tästä syntyy vielä todella persoonallinen ja näyttävä koti. Ympäristö on mitä kauneinta eteläsuomalaista maaseutua, mutta yllättävänkin hyvien kulkuyhteyksien päässää pääkaupunkiseudusta. Ajoaika Kehä 3:lle on hieman runsaat 20 minuuttia ja esimerkiksi kauppakeskus Jumboon pääset puolessa tunnissa. Kiinnostuitko? Ota yhteyttä ja sovi henkilökohtainen esittelyaikasi.