Kiva kaksio Pajamäen vehreissä maisemissa! Tässä hissitalon 5. kerroksen kodissa on toimiva pohjaratkaisu sekä upeat ja vehreät ikkunanäkymät. Olohuoneesta on käynti lasitetulle, ilta-auringon suuntaan aukeavalle pienelle parvekkeelle, josta katselet Talin golf-kentän suuntaan. Makuuhuone on riittävän kokoinen, ja v. 2015 uusitussa kylpyhuoneessa on paikka pesukoneelle. Toki yhtiössä on myös mainio pesutupa. Erillinen keittiö ilahduttaa, mutta keittiön voi myös avata olohuoneen yhteyteen, jos avoimempi ratkaisu on toiveissa. Säilytystilaa löytyy niin eteisen isosta kaapistosta kuin makuuhuoneen kaapeista. Lisäksi asunnolle kuuluu kellari- ja vinttikomerot. Asunto-osakeyhtiö Poutamäentie 15 valmistui metsän ympäröimälle tontille vuonna 1959. Talo sijaitsee Pajamäen korkeimmalla ja myös rauhallisimmalla paikalla. Yhtiötä on aina hoidettu hyvin ja remonttihankkeet on toteutettu oikea-aikaisesti. Perinteinen putkiremontti valmistui vuonna 2015 ja komean talon vuonna 2003 uusitut julkisivut kunnostettiin sekä maalattiin vuonna 2017. Hissiremontti valmistui vuonna 2024. Yhtiöstä löytyy asukkaiden käyttöön sekä saunaosasto, pesutupa että mainiot tilat mm. polkupyörien säilytystä varten. Kylämäinen ja rauhallinen Pajamäki on pidetty asuinalue, eikä suotta. Lähellä olevat ulkoilu-, urheilu- ja liikuntamahdollisuudet ovat erinomaiset, ja hyvät liikenneyhteydet paranivat entisestään Helsingin ensimmäisen pikaraitiotien eli ratikka nro 15 myötä, jonka pysäkille on muutaman minuutin kävelymatka. Paikallispalveluina voi myös mainita kylän oman Alepan sekä apteekin. Kattavammat palvelut löytyvät muutaman kilometrin päästä sekä Kaaren että Sellon kauppakeskuksista. Tervetuloa tutustumaan tähän heti vapaaseen kotiin!