Kiinteistömaailma Helsinki Bulevardi

Avoinna:
Ma-to 10-18, pe 10-16, lauantai 11-15. Muina aikoina sopimuksen mukaan.

Bulevardin Kodit Oy | Y-tunnus: 2588271-6

Jo vuodesta 2002 on Bulevardin Kiinteistömaailma toiminut keskeisellä paikalla eteläisessä Helsingissä Bulevardi 22:ssa lehmusten siimeksessä. Uusien markkinointikeinojen ja taidokkaan henkilökuntamme ansiosta asiakkaidemme asuntojen myynti ja osto sujuvat entistä tehokkaammin.

On ollut rohkaisevaa huomata, että kookkaat ja edustavat arvohuoneistot sekä perheasunnot ovat alueellamme edelleen kysyttyjä samoin kuin pienet huoneistot, yksiöt ja kaksiot. Meidän kauttamme myyjä ja ostaja kohtaavat ajantasaisesti, sillä moni potentiaalinen ostaja onkin jo valmiina asiakasrekisterissämme.

Olemme luotettava yhteistyökumppani myös suurasiakkaille; yrityksille, säätiöille, taloyhtiöille ja rakentajille. Suunnittelemme vaativat hankkeet alusta loppuun yksilöllisesti ja asiantuntemuksella.

Ota yhteyttä jo tänään, meidän kauttamme myydään ne todelliset helmet.

Palvelemme koko Helsingin ja pääkaupunkiseudun alueella ja kantakaupungissa. Erityisesti Kaivopuisto, Ullanlinna, Eira, Eiranranta, Munkkisaari, Jätkäsaari, Hietalahti, Kamppi, Punavuori ja Helsingin keskustan alueet ovat lähellä sydäntämme.

Kielet: suomi, ruotsi, englanti, saksa, ranska, italia, viro, venäjä

www.facebook.com/kiinteistomaailmabulevardi


Tilaa Kotikäynti
Ota yhteyttä

Kiitos yhteydenotosta!

Kyllä! Haluan perustellun hinta-arvion asunnostani Kotikäynnillä. Ottakaa minuun heti yhteyttä.

Välitämme yhteydenottopyynnön postinumeron perusteella lähimpään myymäläämme. Voit myös valita myymälän tai välittäjän itse:
Valitse myymälä itse » Valitse välittäjä itse »

Kiitos yhteydenotosta!

Ota yhteyttä

Ota meihin yhteyttä