Ainutlaatuinen ison perheen koti Espoon Ruukinrannassa! Ruukinrannan pientaloalue Laajalahden rannalla on monelle espoolaisellekin tuntematon kylämäinen asuinalue, jonka historia juontaa aina 1800-luvun tiiliruukin aikaan. Tämä koti sijaitsee rauhallisen luonnon ympäröimänä, mutta vain lyhyen matkan päässä kouluista, päiväkodeista ja muista palveluista. Talo laajennettiin 1980-luvun loppupuolella nykyiseen kokoonsa, ja sitä on saneerattu vuosien saatossa kattavasti, mm. 2024 vanhan puolen salaojat ja hulevesijärjestelmä uusittiin. Kahteen kerrokseen sijoittuvat tilat sopivat suurelle perheelle tai vaikkapa kahden sukupolven kodiksi. Neljä makuuhuonetta, avarat oleskelutilat sekä tilava keittiö luovat mainiot puitteet asumiseen. Hurmaava veranta on tyypillinen tämän aikakauden taloille. Asunnon toiminnallisuutta lisäävät kaksi kylpyhuone saunoineen sekä kaksi erillistä wc-tilaa. Kodinhoitotila sekä säilytystilat sujuvoittavat arkea. Maalämmön myötä asumiskustannukset ovat vain noin 560 €/kk! Liikenneyhteydet ovat hyvät, Laajalahteen ja Leppävaaraan pääset mukavasti kävely- sekä pyöräreittejä pitkin, ja bussipysäkille on alle kilometrin matka. Siltoja pitkin pääset ihanaa maisemareittiä käyttäen Tarvaspään kautta Munkkiniemeen. Myös omalla autolla Ruukinrannasta on helppo liikkua eri puolille pääkaupunkiseutua ja kauemmaksikin. Luonnonläheisyys on kuitenkin alueen ehdoton valttikortti, ja ihanat kalliot, ympäröivät metsät sekä pieni venesatama ilahduttavat kaikkina vuodenaikoina. Alueen asukkaat tuntevat toisensa ja Ruukinrannassa on edelleen jäljellä yhteisöllinen sekä kylämäinen elämäntapa. Tervetuloa tutustumaan, varaa välittäjältä oma näyttöaikasi!