Hieno rakennuspaikka hyvällä sijainnilla lähellä Veikkolan keskustan palveluita. Tontilta matkaa n. 200 m läheiselle uimarannalle, jossa on talvella kunnan ylläpitämä avantouintipaikka. Rannalla on myös vuokrattava sauna. Kiinteistö on valmiiksi lohkottu. Vesi-, viemäri ja sähköliittymät ovat tontin reunalla. Ostaja vastaa liittymiskustannuksista.
Veikkola on kasvava ja kehittyvä asuinympäristö. Veikkolassa yhteisöllisyys saa uuden merkityksen. Täällä harrastetaan, järjestetään yhdessä tapahtumia, sekä pidetään huolta toisista. Harrastusmahdollisuudet luonnon, järvien ja puistojen keskellä ovat monipuoliset. Myös palvelut ovat käden ulottuvilla ja Helsinkiin ajat noin puolessa tunnissa.
Kiinteistö kuuluu Laguksenpuisto asemakaavaan ja sijoittuu AO/s kaavamerkinnän alueella. (Erillispientalojen korttelialue jossa ympäristö säilytetään. Kiinteistölle on kaavamääräysten mukaan mahdollista rakentaa 1 asuinrakennus. Alueen tehokkuusluku on e=0,25 eli kokonaisrakennusoikeus kiinteistölle 169,5 k-m². Ote kaavamääräyksistä: "Alue, jolla ympäristö säilytetään. Uudisrakennukset on rakennettava siten, että ne sijainnin, muodon, värityksen, julkisivumateriaalin ja jäsentelyn suhteen ovat sopusoinnussa alueella olevien rakennusten ja ympäristön kanssa. Toimenpiteistä on pyydettävä museoviranomaisen lausunto."
Sovi esittely
Seuraava esittelyaika ei ole vielä sovittu. Ota yhteyttä ja sovi henkilökohtainen esittely!
Rakennusoikeus0.25 e Kiinteistö kuuluu Laguksenpuisto asemakaavaan ja sijoittuu AO/s kaavamerkinnän alueella. (Erillispientalojen korttelialue jossa ympäristö säilytetään. Kiinteistölle on kaavamääräysten mukaan mahdollista rakentaa 1 asuinrakennus. Alueen tehokkuusluku on e=0,25 Ote kaavamääräyksistä /s: "Alue, jolla ympäristö säilytetään. Uudisrakennukset on rakennettava siten, että ne sijainnin, muodon, värityksen, julkisivumateriaalin ja jäsentelyn suhteen ovat sopusoinnussa alueella olevien rakennusten ja ympäristön kanssa. Toimenpiteistä on pyydettävä museoviranomaisen lausunto."
Lisätietoja rannastaEi rantaa
Maapohjan pinta-ala678 m²
Sijainti kartalla
Hinta- ja asumiskustannukset
Myyntihinta85 000,00 €
Velkaosuus0,00 €
Velaton hinta85 000,00 €
Liikenneyhteydet ja palvelut
LähipalvelutVeikkolan terveysasema (n. 1 km), Veikkolan urheilupuisto (n. 1.1 km)
KoulutVuorenmäen alakoulu (n. 0.8 km), Veikkolan koulu (ala- ja yläkoulu) (n. 0.9 km)
PäiväkotiVeikkolan päiväkoti (n. 0.9 km)
LiikenneyhteydetBussi (n. 0.5 km)
RuokakaupatK-Market Veikkola (n. 0.6 km), S-Market Veikkola (n. 1 km), K-Supermarket Veikkola (n. 1 km)