Tarjouskauppa
Viihtyisä pieni kaksio rauhallisella paikalla Pajuluomalla! Tämä rivitalon päätykoti on todella siistikuntoinen ja pohjasuunnitelmaltaan mukavan käytännöllinen. Tehokkaasti suunniteltuihin neliöihin on saatu hyvin mahtumaan kaikki tarvittava viihtyisää asumista varten. Kylpyhuoneen yhteydessä on pieni kodinhoitotila ja sauna, makuuhuoneessa on sopivasti kaappitilaa ja olohuoneesta kulku katetulle terassille. Sisäänkäynnin yhteydessä on oma varastotila, jonka lisäksi autokatosrakennuksessa on asunnolle kuuluva katospaikka. Piha-alueet on siististi asfaltoitu ja puutarhassa on sopivasti pensaita ja nurmikkoa. Taloyhtiöstä on pidetty hyvin huolta vuosien varrella ja tulevina remontteina on lähinnä huoltomaalausta ja ilmanvaihtokanavien puhdistus. Hyvä vaihtoehto myös asuntosijoittajalle. Asunto on vuokrattu toistaiseksi voimassaolevalla vuokrasopimuksella. Vuokran määrä on 570 €/kk. Vuokralainen maksaa veden ja sähkön kulutuksen mukaan. Pajuluoman koulu ja päiväkoti löytyy noin puolen kilometrin päästä. Liikuntamahdollisuuksia on lähialueella monipuolisesti ja ympärillä menee mukavia ulkoilumaastoja. Lähimpään kauppaan tulee matkaa reilun kilometrin verran. Kiinnostuitko? - Ota yhteyttä ja varaa esittelyaika paikan päälle!