Riku Heikkilä
Kiinteistönvälittäjä, LKV, Hallintotieteiden maisteri
riku.heikkila@kiinteistomaailma.fi
puh. 0504682322
Omalla tontilla läpitalon huoneisto puistonäkymällä! Keskustan eteläpuolen alue on Järvenpään vanhaa keskustaa. Tämä näkyy mm. uudistuotantoa matalampina taloina ja väljempinä piha-alueina. Koulut, kaupat ja julkisen liikenteen yhteydet ovat kaikki lähellä. Vapaa-aikaan löytyy palveluiden lisäksi Tuusulanjärven maisemat ja rantapuisto. Oheisella videolla esitellään ympäristö ilmasta käsin. Omalla tontilla sijaitseva yhtiö koostuu kahdesta rakennuksesta. Tehdyistä töistä käyttövesiputket on uusittu 2016 ja vesikatto huoltomaalattu 2022. Tulevista töistä sukitusurakan suuntaa antava kustannusarvio on saatu, ja alustavasti on suunniteltu töiden aloittaminen huhtikuulle 2024. Lisäksi lähivuosille on suunniteltu mm. pihan asfaltoinnin uusinta ja sokkelien kunnostus ja maalaus. Tehdyt ja tulevat remontit -kohdissa kerrotaan tehdyistä ja suunnitelluista toimenpiteistä tarkemmin. Läpitalon huoneistosta on toiselta puolelta maisema Tapiolapuistoon. Sijainti on ensimmäisessä kerroksessa, mutta ei maan tasalla. Kylpyhuone on remontoitu 2010. Kerron mielelläni lisää asunnosta, ja mikäli Järvenpää ei ole tuttu, sen palveluista. Remontoi tästä itsellesi hyvän sijainnin kiva koti! Ollaan yhteydessä, ja sovitaan oma esittelynne!