Läpitalon kaksio hissitalosta! Tämä mainiopohjainen koti tuntuu ehdottomasti neliöitään suuremmalta. Tilavasta olohuoneesta on käynti reilun kokoiselle eteläparvekkeelle, ja makuuhuoneeseen mahtuu sängyn lisäksi mainiosti vaikkapa työpöytä. Tyylikäs, kaunis ja ehdottoman toimiva keittiö koneineen on uusittu vuonna 2018. Isoista ikkunoista tulvii valoa asuntoon, ja valkoiseksi maalatut seinät sekä kauniisti kunnostettu tammiparkettilattia luovat hienot puitteet monenlaiselle sisustukselle. Kylpyhuone noudattelee muun huoneiston klassisen ajatonta tyyliä. Vuonna 1959 omalle tontille valmistunut Asunto Oy Riihitie 21 on aina ollut erinomaisesti hoidettu ja pidetty taloyhtiö. Kaikki isot ja pienemmätkin remontit on aina toteutettu oikea-aikaisesti, mm. perinteinen LVIS-saneeraus valmistui vuonna 2015 ja salaojat uusittiin vuonna 2023, eikä lähivuosina ole odotettavissa suurempia korjaushankkeita. Esteettömästä hissitalosta löytyy asukkaiden käyttöön mm. viihtyisä saunaosasto sekä mainiot säilytystilat polkupyörille. Sijainti rauhallisen kadun varrella, mutta lähellä Munkkiniemen palveluita on erinomainen. Ratikka- tai bussipysäkille sekä Puistotien kauppoihin ja kahviloihin on vain muutaman minuutin kävelymatka. Monet puistot ja hurmaava Munkkiniemenranta kesä- ja talviuintipaikkoineen ilahduttavat alueen asukkaita, ja lenkille tai kävelylle on mukava suunnata vaikkapa iki-ihanaan Seurasaareen. Tervetuloa tutustumaan tähän kauniiseen kotiin!