Tilava läpitalon kaksio täysin esteettömästä hissitalosta! Tämä koti tekee lähtemättömän vaikutuksen puistomaisilla parvekenäkymillään, tilavalla olohuoneellaan sekä modernilla ja isolla, vuonna 2016 uusitulla keittiöllään. Erityismaininnan ansaitsevat myös laajennettu ja lasitettu parveke sekä viehättävä takka olohuoneessa. Ikkunallinen kylpyhuone on toimiva, ja reilun kokoiseen makuuhuoneeseen mahtuu mainiosti myös työpöytä. Aina tarpeellista säilytystilaa löytyy koko seinän mittaisesta kaapistosta. Erinomaisen kokonaisuuden kruunaa omatonttinen, vuonna 1960 valmistunut hyvin hoidettu yhtiö sekä rauhallinen sijainti päättyvän kadun varrella. Taloyhtiöstä löytyy sekä saunaosasto että pesutupa asukkaiden käyttöön. Sähkölatausmahdollisuudella varustetut autopaikat ilahduttavat. Yhtiön ikkuna- ja julkisivuremontti valmistui juuri, ja on jo jyvitetty huoneistokohtaisiksi yhtiölainoiksi. Lähivuosille ei ole suunnitteilla mainittavia saneeraushankkeita. Sijainti rauhallisen Rakuunantien varrella on mitä mainioin. Erinomaiset ulkoilu- ja liikuntareitit lähtevät käytännössä kotioveltasi. Lähellä ovat myös Munkkiniemen monet putiikit, kivat kahvilat sekä päivittäistavarakaupat. Keskustaan hurautat joko bussilla tai nelosen ratikalla. #esteeton kulku #hissi #lasitettu parveke