Läpitalon perheasunto ihanassa Munkkiniemessä! Tämän 4. kerroksen kodin ehdottomia vahvuuksia ovat rakennusvuodesta 1938 kertova huonekorkeus, leveät ikkunapenkit sekä ajalle tyypillinen halli, joka toimii mainiosti vaikkapa ruokasalina tai kirjastona. Alkuperäiset pariovet hallin ja olohuoneen välillä ovat hurmaava yksityiskohta! Ikkunanäkymät ovat kumpaankin suuntaan vehreät ja miellyttävät. Juuri sopivan kokoisia makuuhuoneita on kolme ja erilliset, viime vuonna uusitut saniteettitilat helpottavat perheen arkea. Säilytystilaa löytyy kaapistojen ja tilavien vanhojen komeroiden lisäksi vinttikomerosta. Arkkitehti Rudolf Lansten piirtämä ja 1939 valmistunut Asunto Oy Lokkalantie 16 on tyylipuhdas funkkistalo, jonka arkkitehtuuri on harkittua ja viimeisteltyä. Yhtiön korjaushankkeet on aina hoidettu ajallaan. Laaja LVIS-saneeraus valmistui 2023 ja sen kustannukset, 1.067,62 €/m2 jaetaan osakkaille vielä toukokuun aikana. Asukkaita ilahduttavat yhtiön mainio pesutupa sekä vintillä sijaitseva saunaosasto. Vehreällä etelän puolen piha-alueella viihtyvät lapset ja aikuiset. Sijainti on mitä mainioin! Lähellä ovat kaikki Munkkiniemen monipuoliset palvelut ja vertaansa vaikka olevat ulkoilu- ja liikuntamahdollisuudet niin meren rannassa kuin Seurasaaressa. Sekä suomen- että ruotsinkieliset koulut ja päiväkodit löytyvät lähes kivenheiton päästä. Puistotien varrella on lisäksi viehättäviä kahviloita, kivijalkaputiikkeja ja toki myös nelosen ratikkapysäkki. Tervetuloa tutustumaan tähän viihtyisään kokonaisuuteen, jossa on jäljellä vielä ihanaa vanhan ajan tunnelmaa!