Janne Kumpulainen
yrittäjä, toimitusjohtaja, kiinteistönvälittäjä, LKV, YKV
janne.kumpulainen@kiinteistomaailma.fi
puh. 040 753 1753
Omatonttisesta As Oy Espoon Olarin Horisontista löydät oman näköalapaikkasi, mm. tästä 26,5 m2 tehokkaasta 4. kerroksen yksiöstä. Kuvat ovat samankokoisesta 2. kerroksen asunnosta, joten huomioi että tästä asunnosta näkymät ovat ovat hiukan erilaiset. Olarin Horisontti sijaitsee upealla näköalapaikalla omalla tontilla. Muut Olarin palvelut, kuten Iso Omena ja Matinkylän metroasema, ovat vajaan kolmen kilometrin päässä. Pihapiirin viheristutukset ja korttelin yhteiset piha-alueet luovat viihtyisän ja suojaisan pihapiirin. Hyvät kulkuväylät kävely- ja pyöräteille sekä lähellä kulkeville pääväylille varmistavat myös helpon siirtymisen kävellen, pyörällä tai autolla minne mieli tekee. Aktiiviselle liikkujalla tämä paikka on myös mitä parhain, sillä keskuspuisto löytyy aivan vierestä, eikä esimerkiksi Tapiolan urheilupuistokaan ole kuin lyhyen pyörämatkan päässä. Tutustu ja ihastu! Yhtiö juuri valmistunut !
Kohde on yhtiölainoitettu. Taloyhtiölainasta on vastuussa jokainen osakas. Jos lainaa koskevia pääomavastikkeita ei saada joidenkin asuntojen osalta muutoin perittyä, maksuvelvollisuus voi langeta viime kädessä muille osakkaille.