Ruskeasanta, Vantaa

Postinumerot: 01390

Ruskeasanta on lapsiperheiden suosiossa

Ruskeasanta on etenkin lapsiperheiden asuinaluetta. Alueelta löytyy yli 200 vuotta vanhoja maatiloja. Asuinrakentaminen Ruskeasannassa alkoi 1700-luvulla. Nykyinen rakennuskanta koostuu pääasiassa omakoti- ja rivitaloista. Ristipuro-nimisellä alueella näkee myös pienkerrostaloja. Ruskeasannan maastoa hallitsee Kylmäoja, jonka varrella kasvaa vehreää lehtoa. 

Alueen esittely
Asunnot Ruskeasannassa
Ota yhteyttä

Tervetuloa Ruskeasantaan!

Ruskeasannan palveluihin kuuluu muun muassa ympärivuorokauden auki oleva huoltoasema, ruokakauppa, posti ja lapsiperheitä varten kaksi päiväkotia, neuvola ja seurakunnan kerhotila. Ruskeasanta kuuluu Tikkurilan suuralueeseen. Ruskeasannan naapureita ovat Simonkylä, Ilola, Koivuhaka sekä Lentokenttä. Lentokentän laidalta on hyvä näkymä lentokentälle, mikä houkuttelee lentokonebongareita. Kylmäojan puron varrella kasvaa vehreää lehtoa, jonka tyypillisiä puulajeja ovat tervaleppä, tuomi, haapa ja raita. Puistikossa elää myös monia lintulajeja. Länttä kohti nousee kallioita, jotka ovat muuhun maastoon nähden korkealla. Alueen länsilaidalla on kuivaa hiekkakangasta, jonka maaperästä alue on saanut nimensä.

Ruskeasanta lukuina

01390

Asuminen

Asumismuoto

Omistusasunnot (72%)Vuokra-asunnot (27%)Muu asuminen (1%)

Asumistyyppi

Kerrostaloasunnot (17%)Pientaloasunnot (83%)

Taloudet

Nuoret yksinasuvat (5%)Lapsettomat nuoret parit (6%)Lapsiperheet (39%)Aikuiset (35+ vuotta) (34%)Eläkeläiset (17%)

Väestö

Asukasluku8957
Keski-ikä36 vuotta
Keskitulo4462 €/kk
Talouksien keskikoko2,56 hlö
Asuntojen keskikoko92,9 m²
Asuntojen keskineliöhinta2990 €/m²

Lähteet: © Tilastokeskus, Paavo - Postinumeroalueittainen avoin tieto, 2015
Asuntojen hinnat: Hintaseurantapalvelu - Kiinteistönvälitysalan keskusliitto, 2018

Tekstin lähde: Wikipedia

Ruskeasanta kartalla

Ladataan karttaa...