Rajamäki, Nurmijärvi

Postinumerot: 05200
Toista video

Rajamäki on rauhallinen taajama 

Rajamäki on Nurmijärven kunnan kolmanneksi suurin kylä. Se hyötyy tehdasteollisuudesta sekä Hyvinkään ja Helsingin läheisyydestä. Rajamäellä järjestetään vuosittain Rajamäen kyläpäivä, joka on koko perheen markkinatapahtuma, joka levittäytyy koko Rajamäen keskustan alueelle. Rajamäki on muun Nurmijärven tapaan pientalovaltaista, mutta mahtuu joukkoon myös kerrostaloja.

Alueen esittely
Asunnot Rajamäessä
Ota yhteyttä

Tervetuloa Rajamäkeen!

Rajamäellä on oma peruskoulu. Ala-astetta Rajamäellä käy noin 560 oppilasta ja yläastetta noin 450. Yksi Nurmijärven kolmesta lukiosta sijaitsee Rajamäellä. Taajamassa sijaitsee myös Nurmijärven kunnan sivukirjasto ja uimahalli. Hieman taajamasta sivussa on hautausmaa, jolla on vuonna 1969 valmistunut siunauskappeli. Entisessä Alkon omistamassa Matkun kartanossa toimii nykyisin Työtehoseuran opetuskeskus.Rajamäen kirkko on Erkki Huttusen suunnittelema ja vuonna 1938 valmistunut. Kirkolla on säännöllistä seurakuntatoimintaa – messuja sekä päiväkerhotoimintaa.Rajamäen rautatieasemalla on kuvattu kohtauksia Yöjuna-nimiseen suomalaiseen jännityselokuvaan, joka valmistui vuonna 1996. Muun muassa Nurmijärven Uutiset on mukana järjestämässä Rajamäen Kyläpäivää, joka on kuluneina vuosina sisältänyt esimerkiksi nurmijärveläisten urheiluseurojen lajiesittelyjä, lajikokeiluja ja näytöksiä sekä lapsille maksuton temppurata.

 

Rajamäki lukuina

05200

Asuminen

Asumismuoto

Omistusasunnot (76%)Vuokra-asunnot (22%)Muu asuminen (2%)

Asumistyyppi

Kerrostaloasunnot (23%)Pientaloasunnot (77%)

Taloudet

Nuoret yksinasuvat (5%)Lapsettomat nuoret parit (3%)Lapsiperheet (35%)Aikuiset (35+ vuotta) (35%)Eläkeläiset (24%)

Väestö

Asukasluku6742
Keski-ikä37 vuotta
Keskitulo3935 €/kk
Talouksien keskikoko2,46 hlö
Asuntojen keskikoko93,3 m²
Asuntojen keskineliöhinta1993 €/m²

Lähteet: © Tilastokeskus, Paavo - Postinumeroalueittainen avoin tieto, 2015
Asuntojen hinnat: Hintaseurantapalvelu - Kiinteistönvälitysalan keskusliitto, 2018

Tekstin lähde: Wikipedia

Rajamäki kartalla

Ladataan karttaa...