Kiinnostuitko asumisesta Laajasalossa?
Ota meihin yhteyttä, olitpa pohtimassa uuden asunnon ostoa tai vanhan myymistä. Ohjaamme yhteydenottopyynnön sinua lähinnä sijaitsevaan asuntomyymäläämme.
Laajasalossa on runsaasti luontoa. Iso osa Laajasalon kaupallisista palveluista on keskittynyt Yliskylään. Siellä on myös kirjasto, kirkko ja terveyskeskus. Julkinen liikenne toimii liittymälinjoin Herttoniemen metroaseman kautta. Laajasalosta löytyy niin pien- kuin kerrostalojakin ja oppilaitoksia mm. Laajasalon opisto, kansanopisto, jossa voi opiskella esimerkiksi taiteita ja viestintää. Se sijaitsee asuntoloineen aivan meren rannalla.
Nimestään huolimatta Laajasalo on oikeastaan saari. Alkujaan sen erotti nykyisen Tammisalon kanavan kohdassa sijainnut salmi. Sen maaduttua umpeen Laajasalosta tuli niemi. Kun 1800-luvulla etelämmäksi rakennettiin Laajasalon kanava, alue jäi taas saareksi, mutta siihen alkujaan kuulunut Tammisalo jäi kanavan toiselle puolelle, osaksi mannerta.Laajasalon kaupunginosassa on noin 16 000 asukasta. Laajasalon peruspiirin osa-alueisiin kuuluu Vartiosaari, Yliskylä, Jollas, Tullisaari, Kruunuvuorenranta, Hevossalmi, Villinki, Santahamina ja Itäsaaret.1800- ja 1900-luvun aikoina monella varakkaalla helsinkiläisellä oli kesähuviloita Laajasalossa. Kieltolain aikana Laajasalon saari oli yksi pirtun salakuljetusreiteistä Virosta Suomeen. Paikalliset kalastajat käyttivät tähän tarkoitukseen veneitään. Jatkosodan aikana saarella toimineet tykkiasemat ovat yhä näkyvissä Aake Pesosen puistossa. Laajasalon Palloiluhallit tarjoavat muun muassa yleispalloiluhallin, viisi tenniskenttää ja viisi tenniskenttää ulkona.
Lähteet: © Tilastokeskus, Paavo - Postinumeroalueittainen avoin tieto, 2015
Asuntojen hinnat: Hintaseurantapalvelu - Kiinteistönvälitysalan keskusliitto, 2018
Tekstin lähde: Wikipedia
Kiinnostuitko asumisesta Laajasalossa? Katso alta kaikki myytävät asunnot Laajasalossa ja sen läheisyydessä.
Ota meihin yhteyttä, olitpa pohtimassa uuden asunnon ostoa tai vanhan myymistä. Ohjaamme yhteydenottopyynnön sinua lähinnä sijaitsevaan asuntomyymäläämme.