Kiinnostuitko asumisesta Ilolassa?
Ota meihin yhteyttä, olitpa pohtimassa uuden asunnon ostoa tai vanhan myymistä. Ohjaamme yhteydenottopyynnön sinua lähinnä sijaitsevaan asuntomyymäläämme.
Ilola sijaitsee Tikkurilan palvelualueen pohjoisosassa ja kuuluu Koivukylän suuralueeseen. Alue on pien- ja rivitalovaltaista – noin viidennes asunnoista on kerrostaloissa. Suurin osa asunnoista on omistusasuntoja, ja niiden keskikoko on noin 90 neliömetriä; perheiden koot ovatkin alueella Vantaan kolmanneksi suurimpia. Lähellä Tuusulan rajaa sijaitsee luonnonsuojelualue, Kylmäojan korpi, jonne voi tehdä patikkaretkiä.
Ilolan naapureita ovat Lentokenttä, Ruskeasanta, Koivukylä, Asola sekä Tuusulan kunta. Ilola on rakennettu sotavuosien jäkeisenä jälleenrakennuskautena sekä 1980-1990-luvuilla, jolloin Ilola oli yksi Vantaan nopeimmin kasvavista kaupunginosista.Ilolan omiin palveluihin kuuluu lähikauppa, huoltoasema ja perinteisen näköinen punaseinäinen koulu. Alueelta löytyy myös kaksi päiväkotia ja palvelutalo. Koivukylänväylän varrella on pienteollisuuttaa mm. Leipomo ja erilaisia tehtaanmyymälöitä.Kylmäojan latvahaarat virtaavat Ilolan halki. Niiden yhteyteen on syntynyt savisia pieniä laaksoja; näihin purolaaksoihin keskittyi alueen ensimmäinen asutus. Lähistöltä löytyy myös rehevä saniaiskorpilehto.
Lähteet: © Tilastokeskus, Paavo - Postinumeroalueittainen avoin tieto, 2015
Asuntojen hinnat: Hintaseurantapalvelu - Kiinteistönvälitysalan keskusliitto, 2018
Tekstin lähde: Wikipedia
Kiinnostuitko asumisesta Ilolassa? Katso alta kaikki myytävät asunnot Ilolassa ja sen läheisyydessä.
Ota meihin yhteyttä, olitpa pohtimassa uuden asunnon ostoa tai vanhan myymistä. Ohjaamme yhteydenottopyynnön sinua lähinnä sijaitsevaan asuntomyymäläämme.