Huhtimo, Kokko & Taipale, Riihimäki

Postinumerot: 11120, 11130

Huhtimo-Kokko-Taipale on rauhallista ja puistoista seutua

Huhtimo-Kokko-Taipale on rauhallista ja omakotitalovaltaista aluetta. Riihimäen seudun luonnonsuojeluyhdistys on esittänyt Kokonpuiston merkitsemistä luonnonsuojelualueeksi alueella elävien uhanalaisten lajien vuoksi. Luonnonläheiseltä alueelta pääsee nopeasti keskustan palvelujen äärelle, eikä matka ole pitkä esimerkiksi Peltosaaren urheilukentällekään.

Tervetuloa Huhtimoon, Kokkoon ja Taipaleelle!

Riihimäen keskustassa palveluja tarjoaa muun muassa kauppakeskus Atomi, jonka yhteydessä on Prisma ravintolamaailmoineen sekä parisen kymmentä erikoisliikettä. Virkistystä voi hakea puistoista ja luontopoluilta tai vanhemman arkkitehtuurin keskeltä esimerkiksi Rautatiepuistosta tai vanhan lasitehtaan alueilta Hyttikorttelista.Lasitehdas toimi Riihimäellä vuosina 1910-1990 ja nykyisin samassa rakennuksessa on Suomen lasimuseo. Muita kaupungin museoita ovat muun muassa metsästysmuseo ja taidemuseo. Kaupungissa toimii ammattiteatterin lisäksi nuorisoteatteri ja harrastelijateatteri. Joukkoon mahtuu myös Hämeen Reserviläissoittokunta ja hiljaisempaan harrastukseen kaupunginkirjasto. Riihimäellä järjestetään vuosittain useita ja erilaisia tapahtumia. Riihimäellä on kaksitoista peruskoulua. Esiopetusta järjestetään sekä päiväkotien että koulujen yhteydessä. Kaupunkiin mahtuu yksi päivälukio ja yksi aikuislukio. Lisäksi Riihimäellä on Suomen ympäristöopisto SYKLI, Hämeen ammattikorkeakoulun Riihimäen yksikkö, kansalaisopisto, kuvataidekoulu ja musiikkiopisto. Löytyy myös aikuiskoulutusta vartijan töihin.


Alue lukuina

Asuminen

Asumismuoto
Omistusasunnot (72 %) Vuokra-asunnot (27 %) Muu asuminen (2 %)
Asumistyyppi
Kerrostaloasunnot (40 %) Pientaloasunnot (60 %)
Taloudet
Nuoret yksinasuvat (9 %) Lapsettomat nuoret parit (4 %) Lapsiperheet (27 %) Aikuiset (35+ vuotta) (38 %) Eläkeläiset (23 %)

Väestö

Asukasluku 7106
Keski-ikä 42 vuotta
Keskitulo 3335 €/kk
Talouksien keskikoko 2,12 hlö
Asuntojen keskikoko 81,3 m²
Asuntojen keskineliöhinta 1502 €/m²

Asuntoja: 3 602 kappaletta Lähteet: © Tilastokeskus, Paavo - Postinumeroalueittainen avoin tieto, 2015 © Tilastokeskus, Vanhojen vapaarahoitteisten asuntojen hinnat postinumeroalueittain ja rakennusvuosittain 29.4.2015 Tekstin lähde: Wikipedia

Asuminen

Asumismuoto
Omistusasunnot (67 %) Vuokra-asunnot (31 %) Muu asuminen (2 %)
Asumistyyppi
Kerrostaloasunnot (52 %) Pientaloasunnot (48 %)
Taloudet
Nuoret yksinasuvat (6 %) Lapsettomat nuoret parit (6 %) Lapsiperheet (34 %) Aikuiset (35+ vuotta) (36 %) Eläkeläiset (19 %)

Väestö

Asukasluku 9547
Keski-ikä 39 vuotta
Keskitulo 3241 €/kk
Talouksien keskikoko 2,16 hlö
Asuntojen keskikoko 80,9 m²
Asuntojen keskineliöhinta 1578 €/m²

Asuntoja: 4 863 kappaletta Lähteet: © Tilastokeskus, Paavo - Postinumeroalueittainen avoin tieto, 2015 © Tilastokeskus, Vanhojen vapaarahoitteisten asuntojen hinnat postinumeroalueittain ja rakennusvuosittain 29.4.2015 Tekstin lähde: Wikipedia

Alue kartalla

Tervetuloa asumaan Huhtimoon, Kokkoon ja Taipaleelle!

Kiinnostuitko asumisesta Huhtimossa, Kokossa tai Taipaleella? Katso alta kaikki myytävät asunnot alueella ja sen läheisyydessä.

Kiinnostuitko asumisesta Huhtimossa, Kokossa tai Taipaleella?

Ota meihin yhteyttä, olitpa pohtimassa uuden asunnon ostoa tai vanhan myymistä. Ohjaamme yhteydenottopyynnön sinua lähinnä sijaitsevaan asuntomyymäläämme.

Kiitos yhteydenotosta!

Ota yhteyttä