Kiinteistömaailman 57. barometri: Asuntomarkkinoilla vetoa moneen suuntaan - pientalokaupoissa maalämpö noussut kerrostalojen putkiremontin kaltaiseksi jättiasiaksi

Asunnon tai kiinteistön ominaisuudet vaikuttavat yhä isommin sen houkuttavuuteen kauppatilanteessa, kertoo Kiinteistömaailman 57. barometrikysely. ”Vierekkäisillä tonteilla olevilla asunnoilla voi olla nyt hyvinkin erilainen myyntiennuste. Suomessa ei ole enää pitkään aikaan ollut yhtä valtakunnallista asuntomarkkinaa, jonka kehitystä voisi kuvailla samantahtisesti. Yhä voimistuva ilmiö on asuntojen ja kiinteistöjen arvonkehityksen jakautuminen alueitten sisälläkin”, sanoo Kiinteistömaailma Oy:n toimitusjohtaja Risto Kyhälä.

Kiinteistömaailma ennustaa tekoälymalliin ja laajaan välittäjäkyselyyn pohjautuen keskimääräistä -0,4% hinnankehitystä seuraavan 12 kuukauden ajalle, kun viimeisen 12 kuukauden toteuma maassa on ollut +2,2%.

”Koskaan aikaisemmin tuo keskiarvoluku ei ole koostunut niin jakautuneista osista. Samalla asuinalueella saattaa olla rajanaapureina kaksi myynnissä olevaa pientalokotia, joista toisessa on myyjän ja toisessa ostajan markkina riippuen siitä, milloin talo on rakennettu ja millaiset sen ominaisuudet ovat”, Kyhälä kuvaa.

Vahvinta eli noin 1 %:n plussalle nousevaa arvonkehitystä ennuste näyttää Tampereelle ja Turkuun, mutta niidenkin ennusteissa on eroa erityyppisten asuntojen ja kaupunginosien välillä. Niillä paikkakunnilla, joissa ennusteet puolestaan ovat negatiivisimmat, hintataso on tyypillisesti jo varsin matala. Jos vaikkapa 80 000 euron omakotitalon hinnankehitysennusteena on -3%:n lasku tulevan vuoden aikana, tarkoittaa se, että ennusteen mukaan se myydään vuoden kuluttua 77 600 eurolla. Euromääräisesti isoja muutoksia ei siten odoteta näillekään paikkakunnille.

Kyhälä korostaa suomalaisen asuntokaupan tarvelähtöisyyttä – perhetapahtumia, yhteen muuttamisia ja eroja tapahtuu kaikkina aikoina.

”Asuntomarkkina toimii, eikä näköpiirissäkään ole merkkejä sellaisista häiriöistä, jotka tätä kiertokulkua estäisivät. Asuntolainaa saa, kohteita on tarjolla ja ihmisillä mahdollisuus tehdä päätöksiä, kun niitä tarvitaan. Pyörät pyörivät nytkin”, Kyhälä sanoo.

Katso lisää kaupunkikohtaisia ennusteita tästä > 

 

Mitä ostajat arvostavat syksyllä 2022?

Omakotitalojen ehdoton ykkösvaltti on maalämpö. Yli 330 kiinteistönvälitysammattilaisen vastauksiin perustuvassa kyselyssä mikään muu tekijä ei nouse lähellekään sen arvostusta tässä ajassa. Aiemmat tyypilliset myyntivaltit eli muuttovalmius, oma tontti ja palveluiden läheisyys ovat seuraavilla tärkeyssijoilla, mutta selvästi maalämmön jäljessä.

”Taloyhtiöitten putkiremonttipuhe on pitkään hallinnut kauppakeskusteluja: onko putkiremontti tehty vai ei, ja jos ei, niin milloin se tulee? Vähintään samaan painoarvoon on noussut tänä syksynä maalämpökeskustelu. Energiakriisi on nostanut voimallisesti keskiöön sen huomion, että suomalainen kiinteistökanta on erittäin heterogeenistä. Uusi talo on aivan eri tuote kuin neljäkymmentä vuotta sitten tai sotien jälkeen rakennettu talo. Asiasta on puhuttu, mutta nyt se alkaa todella näkyä myös hinnoissa ja myynnin ennusteissa”, Kyhälä sanoo.

Rivitalokodeissa ykkössijalle nousevat tasapistein maalämpö ja tehty putkiremontti. Autopaikka nousee sijalle kolme. Myyntiä haittaavista ominaisuuksista sähkölämmitys koetaan tällä hetkellä öljylämmitystäkin isommaksi haitaksi, tosin vain pienellä erolla.

 

OMAKOTITALOJEN TOP 5 MYYNTIVALTIT

  1. Maalämpö
  2. Muuttovalmius
  3. Oma tontti
  4. Palvelut lähellä
  5. Ilma-vesilämpöpumppu

(Näiden taakse jäivät mm. ilmalämpöpumppu, iso piha, kaukolämpö ja puulämmitys)

 

RIVITALOJEN TOP 5 MYYNTIVALTIT

  1. Maalämpö
  2. Putkiremontti tehty/putkissa ei remonttitarvetta
  3. Autopaikkoja hyvin saatavilla
  4. Julkisivu hyvässä kunnossa
  5. Sähköremontti tehty ja kattoremontti tehty /ei remonttitarvetta

(Näiden taakse jäivät mm. hyvät varastotilat, ilmavesilämpöpumppu, aurinkopaneelit, ilmalämpöpumppu, taloyhtiön hyvä käteistilanne ja sähköauton latauspiste)

 

(Lähde: Kiinteistömaailman barometrikysely 331 välitysammattilaiselle)

 

Barometrin aineistot:

Kiinteistömaailman 57. barometrin yhteenveto >

Kysyntä ja tarjonta syksyllä 2022 >

Kiinteistömaailman hinnankehitysennuste tulevalle 12 kk ajanjaksolle >

 

Lisätiedot:

Risto Kyhälä, toimitusjohtaja, Kiinteistömaailma Oy, puh. 0400 998800
Tony Korkala, analyytikko, Kiinteistömaailma Oy, puh. 050 3070361
Taina Mustamo, markkinointi- ja viestintäjohtaja, Kiinteistömaailma Oy, puh. 050 4240045

 

Kiinteistömaailman julkaisemassa tekoälypohjaisessa asuntohintaennusteessa asuntojen historiallinen hintakehitys laskettiin miljoonalle asunnolle koneoppimismallin avulla, joka oli opetettu Kiinteistövälittäjien Keskusliiton Hintaseurantapalvelun toteutuneilla kauppahinnoilla 2000-2022 (HSP). Asuntojen hintakehitystä analysoitiin postinumeroittain, kohdetyypeittäin ja rakennusvuosittain (min. 50 asuntoa). Tulevaisuuden hintaennusteissa otettiin lisäksi huomioon asuntojen viimeaikaiset hintatrendit ja myyntiajat (HSP), asuntojen perustiedot eli koko, ikä, tyyppi (HSP), kuntien taloustilanteen ja demografian kehitys (väestönkasvu, muuttoliike, aikuisväestön ja eläkeläisten osuus, työttömyys, kaupungistumisaste; Tilastokeskus) sekä Suomen taloustilanteen kehitys (rakennusluvat, bruttokansantuote ja kuluttajahintaindeksi; Tilastokeskus, Eläketurvakeskus). Tekoälyn tuottamien ennusteiden oikeellisuus validoitiin ja tulkinnat täydennettiin Kiinteistömaailman toimesta. Lisäksi ennusteet kalibroitiin valtakunnan tasolla konservatiivisemmiksi perustuen Danske Bankin ekonometrisiin malleihin, Kiinteistömaailman asiantuntemukseen ja tuoreimpiin uutisiin Ukrainan sodan seurauksista ja Covid-19 -epidemiasta. Tekoälyälyennuste huomioi viimeaikaiset toteutuneet hinnankehitystrendit, alueelliset demografiset kehitystekijät sekä mm. bruttokansantuote- ja kuluttajahintaindeksikehityksen, mutta äskettäisten globaalien kriisien kaikkia muuttujia se ei pysty mallintamaan. Siksi Kiinteistömaailman välittäjien kokoamat hiljaiset signaalit omista markkinoistaan ovat tässä tilanteessa erityisen arvokkaita.
Kiinteistömaailman omaan välittäjien barometrikyselyyn vastasi 331 välittäjää eri puolilta maata.
06.10.2022 Kiinteistömaailma

Valitse Kiinteistömaailma

Kutsumalla välittäjämme kotiisi saat arvion asuntosi arvosta ja kuulet, miten sitä kannattaa lähteä markkinoimaan.

Kiinteistömaailman välittäjien arviot ovat toteutuneet viime vuosina 98 prosentin varmuudella.