Katso esittelyvideoni - Seppo Kauhanen
Katso esittelyni

Teen työtäni tunnollisesti ja suurella sydämellä. Toimin hyvän välitystavan mukaan, kouluttaudun kehittäen ammattitaitoani ja seuraan tinkimättömästi alan kehitystä. Vahvuuksiani ovat myynti ja asiakaspalvelu. Hyödynnän jo hankkimaani asiakaspalvelun ja johtamisen koulutusta sekä hyvää "savolaista lupsakkuutta". yli 30 vuotta Keski-Suomessa luovat hyvän pohjan aluetuntemukselle. Minulta saat kokonaisvaltaisen paketin niin kodin ostoon kuin myymiseen. Tulen mielelläni käymään ja annan realistisen arvion kotisi tämänhetkisestä arvosta. Suunnitellaan yhdessä kodinvaihtoprosessi. Panostan ihmiseen ja olen apunasi tärkeimmän päätöksen äärellä. Ollaan yhteydessä!

Asiakkaitteni antamaa palautetta

Asunnon myyjä

Luotettavuus, ystävällisyys. Aikaa oli välittäjällä kaupan suunnittelussa.

Asunnon ostaja

Ensiasunnon ostajina asunnon ostaminen on valtava ja hieman pelottavakin päätös. Siihen liittyy paljon epävarmuutta ja selvitettäviä asioita. Seppo osasi oikealla tavalla rohkaista päätöksenteossa painostamatta meitä, potkia hieman eteenpäin sekä viedä prosessia ammattitaitoisesti, joustavasti, sekä määrätietoisesti kohti maalia. Yhteistyö sujui mainiosti, meitä kuunneltiin, ymmärrettiin ja saimme askarruttaviin kysymyksiin vastaukset. Ilman Sepon apua emme ehkä maalaisi uuden ihanan ensimmäisen oman kotimme seiniä tällä hetkellä.

Asunnon myyjä

Välittäjä otti heti tehtävän vastaan ja tuli samantien katsomaan asuntoa. Saimme kaikki paperit heti täytettyä ja valokuvat otettua. Ripää toimintaa!

Voinko auttaa sinua asuntoasioissa? Ota yhteyttä!

myyntineuvottelija, KiAT Seppo Kauhanen
Seppo Kauhanen, Kiinteistömaailma Jyväskylä Tourula