Kun ammattilaiset suunnittelevat kodin itselleen, on tuloksena kokonaisuus, jollaisia markkinoilta löytyy harvoin! Ns. Gripenbergin-korttelissa sijaitsevan asunnon erinomaisuus perustuu sen valloittavaan ja tehokkaaseen läpitalon pohjaratkaisuun, toteutetun remontin laadukkuuteen sekä yhtiöön, jossa käytännössä kaikki remontit ovat suoritettu ajallaan. Kodin sydän on suuri olohuoneen ja ruokailutilan yhdistelmä ja siellä kauniisti esille tulevat 1920-luvun elementit leveine ikkunalautoineen ja kaarevine seinineen. Kodin makuuhuoneet sijaitsevat omassa rauhassa ja tarvittaessa niitä on mahdollista tähän kotiin saada helposti jopa neljä kappaletta. Kaksi kylpyhuonetta ja erillinen wc mahdollistavat laadukkaan asumisen sekä jouhevuuden kiireisinä arkipäivinä. Koti on pääosin saneerattu vuoden 2018 aikana ja se on erinomaisessa kunnossa. Oivaltavien ratkaisujen ja kahden sisäänkäyntinsä ansiosta huoneisto soveltuu myös kotitoimistoa pitävälle tai kahden sukupolven kodiksi. Asunto-osakeyhtiössä on suuret remontit tehty eikä lähivuosina ole tarvetta peruskorjauksille. Hyvän taloudenpidon ja vuokratuottojen ansiosta, hoitovastiketaso on maltillinen 3,85 euroa per neliömetri. Sijainti ydinkeskustan kupeessa on hieno. Läheltä löytyy niin kulttuurista kuin urheilusta kiinnostuneille runsaasti tapahtumia ja nähtävää, eikä Keskuspuiston ja Töölönlahden ulkoilumaastot sijaitse kuin kivenheiton päässä. Aivan läheltä löydät mm. Töölöntorin alueen, Musiikkitalon, Oodin kuin Kisahallikin ja ydinkeskustan palveluiden ääreen kipaiset reilussa kymmenessä minuutissa. Sovi oma yksityinen esittelyaikasi ja pääset kokemaan tämän kodin ainutlaatuisen tunnelman!