Välittäjän tarina Ilpo

Oli kerran kokenut kiinteistönvälittäjä, joka halusi pestata oppipojan välitystoimistoonsa. Kun hän kerran jalkapatikassa matkasi kohti muuatta pikku lähiötä, häntä vastaan tuli mies laukku olallaan.

Välittäjä huikkasi miehen luokseen ja tervehti tätä: ”Huomenta. Minä olen tässä etsimässä kisälliä välitystoimistooni. Rupeaisitkos sinä toimeen, vai joko sinulla on pesti muualla?””Eihän minulla vielä ole, kun vasta äsken jätin hyvästit edelliselle työlleni”, mies vastasi. Parastaikaa yritän juuri keksiä ammattia itselleni.”

”Mainio juttu”, ihastui välittäjä. ”Sinä näytät kaiken kukkuraksi juuri semmoiselta mieheltä, jota minä tarvitsen. Mutta maltapa vähän – tokkohan sinä ymmärrät mitään kirjoista ja kynänkäytöstä?”
”Takuulla ymmärrän” mies vastasi.
”No voi harmin paikka, sitten sinusta ei kyllä ole mihinkään”, välittäjä sanoi. Kas kun minä en kelpuuta semmoista oppipoikaa ensinkään, joka on luku- ja kirjoitusmiehiä.”
”Ai mitenkäs se olikaan?” mies ihmetteli. ”Minä taisin kuulla ihan hullusti. Autoja minä näet kyllä osaan korjata ja metsästyksestä tiedän paljon. ”Oivallista välittäjä ilahtui. ”Sittenhän sinä olet juuri oikea veikko minun toimiini. Tuleppas niin lähdetään toimistoon ja saat heti kohta ryhtyä työhösi.”

Toimisto oli keskellä isoa lähiötä kauppakeskuksen uumenissa. Tuskin mies oli astunut toimiston kynnyksen yli, kun hän oivalsi oitis, ettei se ollutkaan mikä tahansa toimisto.
Tuossa tuokiossa mies äkkäsi, että hänen uusi isäntänsä olikin ammatiltaan kiinteistönvälittäjämestari. Niinpä mies pani parastaan näyttääkseen oikein kuuliaiselta ja nöyrältä oppipojalta – mutta totta puhuen hän piti kaiken aikaa silmänsä ja korvansa avoimina ja opetteli vaivihkaa niin paljon välityskonsteja kuin suinkin mahdollista.
”Tämä kiinteistövälittäjän ammatti vasta mukava olisi oppia” mies tuumi – ja jahka oppisin oikein taitavaksi voisin toimittaa monenmoista hyvää tässä maailmassa.”

Niin meni päivä toisensa perästä, meni viikkoja ja kuukausia, ja mies oli pakahtumaisillaan uteliaisuudesta. Toimiston paksuja kirjoja hän ihan paloi halusta päästä lukemaan. Voi mahdoton miten hänen teki mieli raottaa niiden kansia ja kurkistaa mitä niissä sanottiin! Viimein mies ei enää voinut hillitä uteliaisuuttaan ja hän päätti ottaa selon kirjojen salaisuuksista, maksoi mitä maksoi. ”Sen minä teen kuin teenkin ennen kuin huominen päivä koittaa”, mies päätti.

Illalla mies odotti kunnes välittäjä oli lähtenyt. Sitten mies ryömi kirjastoon, sytytti lampun huoneen nurkkaan ja alkoi selata välittäjän kummallisia kirjoja. Kukaan ei tiedä tarkalleen kertoa, mitä niissä kirjoissa luki, mutta yhtä kaikki on varmaa että ne olivat täynnä välitystietoa kannesta kanteen. Siitä päivästä lähtien mies luki vaivihkaa välittäjän kirjoja joka ikinen yö, tunnin tai pari kerrallaan, ja niin hän ennen pitkää oppi jos jonkinmoiset välittäjäohjeet ja ynnä muut hyödylliset taidot LKV tutkintoon ja välittäjän ammattiin.

Mies opetteli uutterasti ulkoa kaikki läksynsä, eikä kulunut pitkääkään aikaa, kun miehen jo onnistui saada vihiä siitä mitä taitoja hänen isäntänsä, milloinkin käytti.
Nyt mies siis tiesi, ettei hän ollutkaan joutunut minkä tahansa tavallisen kiinteistövälittäjän oppipojaksi, vaan että hänen isäntänsä oli taitava ja kunnianhimoinen kiinteistönvälittäjä. Aikansa tuumailtuaan nuori mies laati ikioman suunnitelman, ja urhea suunnitelma se olikin.
Aluksi mies jatkoi yöllisiä opintojaan entiseen tapaan, niin että hän lopulta oli ihan pullollaan tietoja kiinteistönvälityksestä ja lakiluvuista. Toisinaan hänellä oli aikaa opiskella päivälläkin, sillä välittäjä kaikkosi joskus tuntikausiksi tiehensä – varmaankin tekemään välitystöitään ja hankkimaan uusia asiakkaita. Silloin nuorella miehellä oli tapana harjoitella uusia taitojaan käytännössä. Hän aloitti yksinkertaisilla välitystöillä. Toisinaan hän onnistui yrityksissään oivallisesti, mutta joskus taas koko homma raukesi tyhjiin, ja hän päätteli: vielä ei ole oikea hetki koittanut. Aikansa harjoiteltuaan ja LKV tutkinnon myötä välitystyöt alkoi onnistua ja miehellä alkoi muhia ajatus omasta välittäjäurasta.

Mutta välittäjämestari ei ollutkaan noin vain narrattavissa.
Jos tuo mies onkin lukumiehiä, hän ennen pitkää saattaa oppia minun välitysmahtini”, välittäjä tuumi. ”Enhän minä edes uskalla toimittaa häntä tiehensä, sillä hän kenties tietää jo nyt ihan liian paljon asioita. Hänhän saattaisi tietää kaikki minun hurmaavan hyvät välitystaitoni.

Ja niin kävikin, aikansa mietittyään ja huomatessaan osaavansa välitystyön mies hankkiutui Kiinteistömaailman leipiin.

Siihen päättyi tarina, ja oppipoika sai isäntänsä välittäjämahdin perinnökseen. Ja mikä mainiointa Ilpo Kiinteistömaailmasta toimittaa tiedoillaan ja taidoillaan monenmoista hyvää sekä onnistuneita kauppoja ihmisille.