Taina Mustamo nimitetty Kiinteistömaailman viestintäjohtajaksi

Kiinteistömaailma Oy:n viestintäjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi on nimitetty filosofian maisteri Taina Mustamo. Hän aloittaa uudessa tehtävässä 1.1.2016. 

Taina Mustamo siirtyy Kiinteistömaailmaan Danske Bankista, jossa hän on viimeksi työskennellyt Suomen lehdistösuhteista vastaavana. 

- Suomalaisten varallisuudesta huomattavan suuri osa muodostuu omasta tai sijoitusasunnoista; kun puhutaan suomalaisten varoista, ovat aivan keskeisimmässä osassa asunnot. Ja kun puhutaan kodeista ja kodinvaihdosta, liikutaan elämän tärkeimpien asioitten äärellä. On innostavaa päästä uutena viestijänä vauhdittamaan Kiinteistömaailman pyrkimyksiä uudistaa kiinteistönvälitystä ja tekemään työtä sen puolesta, että mahdollisimman moni rohkaistuu asunnonvaihtoon ja asuu näin elämäntilanteeseensa parhaassa mahdollisessa kodissa, Mustamo sanoo.

Uudessa tehtävässään Taina Mustamo raportoi Kiinteistömaailma Oy:n toimitusjohtaja Erkki Heikkiselle. 

Lisätiedot:
Erkki Heikkinen, toimitusjohtaja, Kiinteistömaailma Oy, puh. 050 433 2080
Taina Mustamo, viestintäjohtaja, Kiinteistömaailma Oy (1.1.2016 alkaen), puh. 050 4240045

13.05.2016 Kiinteistömaailma

Valitse Kiinteistömaailma

Kutsumalla välittäjämme kotiisi saat arvion asuntosi arvosta ja kuulet, miten sitä kannattaa lähteä markkinoimaan.

Kiinteistömaailman välittäjien arviot ovat toteutuneet viime vuosina 98 prosentin varmuudella.