Suomessa ei ole yhtä ostajan tai myyjän asuntomarkkinaa – aluekohtainen ymmärrys yhä tärkeämpää

Viime päivinä on käyty vilkasta keskustelua asuntomarkkinan suunnasta. Joissain kommenteissa on väläytelty näkymiä voimistuvasta ostajan markkinasta. ”Näissä oloissa aluekohtainen ymmärrys ja näkemys on yhä tärkeämpää, asuntotyypeittäin. Ei ole yhtä yhtenäistä asuntomarkkina-Suomea, jossa olisi joko ostajan tai myyjän markkina”, sanoo Kiinteistömaailma Oy:n toimitusjohtaja Erkki Heikkinen.  

Kiinteistömaailma on julkaissut verkkopalvelussaan www.kiinteistomaailma.fi/asuntojen-hinnat tuoreita (vuoden 2018) tilastotietoja asuntokauppamääristä, -hinnoista ja -ajoista postinumeroittain. Tarkastelua voi tehdä jopa postinumeroaluettakin tarkemmalla tasolla ja ottaa erikseen katseluun esimerkiksi tietyn postinumeroalueen yksiöt, kaksiot tai kolmiot.
 
”Jo useiden vuosien ajan Suomen asuntomarkkina on ollut aikaisempaa selvästi pirstaleisempi. Missään nimessä ei voi puhua koko Suomea kattavasti ostajan markkinasta tai myyjän markkinasta, vaan hyvinkin erilaisista tilanteista eri paikoissa. Meillä on edelleen paikkoja, joissa jokainen myyntiin tullut asunto käy kuumasti kaupaksi, eikä takuulla ole ostajan markkinaa. Ja sitten on alueita, joissa ostajan asema on erinomaisen hyvä”, kuvaa Heikkinen.
 
Itseä kiinnostavia postinumeroalueita ja asuntotyyppejä voi tarkastella Kiinteistömaailman verkkopalvelussa. Palvelussa on mukana asunto-osakkeista tehdyt kaupat koko maassa vuosina 2007-2018.
 
Lisätiedot:
toimitusjohtaja Erkki Heikkinen, Kiinteistömaailma Oy, puh. 050 4332080
markkinointi- ja viestintäjohtaja Taina Mustamo, Kiinteistömaailma Oy, puh. 050 4240045
04.03.2019 Kiinteistömaailma

Valitse Kiinteistömaailma

Kutsumalla välittäjämme kotiisi saat arvion asuntosi arvosta ja kuulet, miten sitä kannattaa lähteä markkinoimaan.

Kiinteistömaailman välittäjien arviot ovat toteutuneet viime vuosina 98 prosentin varmuudella.