Kiinteistönvälittäjäbarometri: Odotettavissa vilkastuva kauppakesä – kerrostaloyksiöistä huutava

Yli 60 prosenttia kiinteistönvälittäjistä odottaa kerrostaloyksiöiden ja –kaksioiden kauppamäärien kasvavan vähintään 10 prosenttia seuraavien kuuden kuukauden aikana. Selvästi aiempaa isompi osa välittäjistä odottaa kauppamäärien reilua kasvua myös muun tyyppisissä asuntoissa. Odotukset asuntokaupan vilkastumisesta ovat nyt merkittävästi korkeammalla kahteen aiempaan eli viime syksyn ja kevään välittäjäbarometriin nähden. 

Kiinteistömaailman puolivuosittaiseen Kiinteistönvälittäjäbarometriin vastasi maaliskuussa yhteensä 486 asuntokaupan ammattilaista, joista aiempaa useampi arvioi paitsi vilkastuvaa kauppakesää myös hintojen nousua. 

- Tuloksista on luettavissa selvästi enemmän odotuksia kuin edellisillä barometrikerroilla. Välittäjiä, jotka odottavat kauppamäärien kasvavan, myyntiaikojen lyhenevän ja myös hintojen nousevan, on näkyvästi isompi määrä, sanoo Kiinteistömaailma Oy:n toimitusjohtaja Erkki Heikkinen.

Erot Uudenmaan ja muun Suomen odotuksissa ovat monilta osin yllättävänkin pienet. Yksi asuntotyyppi on asuntomarkkinoilla alkavana kesäsesonkina erityisen kuuma kohde – ja se on kerrostaloyksiö. 

- Uudellamaalla lähes 90 prosenttia välittäjistä sanoo, että tulevalla puolivuotiskaudella yksiöistä on pulaa ja muualla maassakin 75 prosenttia. Ero on huikea esimerkiksi omakotitaloihin verrattuna, joista pulaa valittaa alle 20 prosenttia välittäjistä niin pääkaupunkiseudulla kuin muuallakin maassa. Asuntokaupan ammattilaisten viesti rakennuttajille on aivan helmenkirkas, Heikkinen sanoo.

Omakotitalokauppaan odotetaan piristysruisketta – yllättäen erityisesti ruuhka-Suomen ulkopuolella 

Yksi merkittävimmistä muutoksista välittäjien odotuksissa kohdistuu omakotitalojen hintaan: hinnanlaskua odottavien välittäjien määrä on pienentynyt merkittävästi. Siinä missä viime keväänä reilusti yli puolet välittäjistä uskoi omakotitalojen hintojen laskuun, on heitä enää alle kolme kymmenestä. Valtaosa odottaa kauppojen syntyvän alkavalla kesäkaudella jokseenkin entisellä hintatasolla. 

- Yllättäen muualla Suomessa on Uuttamaata positiivisemmat tunnelmat omakotitalojen kauppavilkkauden suhteen. Yli puolet välittäjistä odottaa siellä selvää (yli 10%) kauppamäärien kasvua omakotitaloissa alkavalla puolivuotiskaudella. Tunnelmat ovat omakotitalokaupan suhteen myönteisemmät kuin aikoihin, Heikkinen sanoo.


Lisätiedot: 
toimitusjohtaja Erkki Heikkinen, Kiinteistömaailma Oy, puh. 050 433 2080
viestintäjohtaja Taina Mustamo, Kiinteistömaailma Oy, puh. 050 4240045


Kiinteistömaailman Kiinteistönvälittäjäbarometri toteutettiin 44. kerran. Kyselyssä selvitettiin erilaisten asuntotyyppien ja erilaatuisten asuntojen kysyntää, tarjontaa ja hintakehitystä. Kysely toteutettiin verkkokyselynä maaliskuussa 2016 ja siihen vastasi 486 asuntokaupan ammattilaista. 

Kiinteistömaailma on vuonna 1990 perustettu valtakunnallinen kiinteistönvälitysketju, jossa työskentelee lähes 700 asuntokaupan ammattilaista yli 50 eri paikkakunnalla reilussa 100 asuntomyymälässä. Brändin omistaa Danske Bank ja asuntomyymälät ovat itsenäisten franchising-yrittäjien omistamia osakeyhtiöitä. Kiinteistömaailma haluaa tehdä asiakkaidensa asunnonvaihdosta mahdollisimman mukavaa ja turvallista. Siksi se kuuntelee aktiivisesti asiakkaitaan ja kehittää jatkuvasti palveluaan paremmaksi. Useilla alueilla – esimerkiksi pääkaupunkiseudulla – Kiinteistömaailma on alansa kiistaton markkinajohtaja.

13.05.2016 Kiinteistömaailma

Valitse Kiinteistömaailma

Kutsumalla välittäjämme kotiisi saat arvion asuntosi arvosta ja kuulet, miten sitä kannattaa lähteä markkinoimaan.

Kiinteistömaailman välittäjien arviot ovat toteutuneet viime vuosina 98 prosentin varmuudella.