Kiinteistömaailman Pulssi 2.6.2020: Käänne tapahtunut - kauppamäärät kasvoivat 19% huhtikuusta toukokuuhun

Koronakevään kolmas kuukausi eli toukokuu nosti maan suurimman kiinteistönvälittäjän eli Kiinteistömaailman asunto- ja kiinteistökauppamäärän uudelleen selvään nousuun. Kiinteistömaailman asuntomyymälät tekivät toukokuussa yhteensä 840 asunto- ja kiinteistökauppaa, kun vastaava luku huhtikuussa oli 705 kauppaa. Kasvuprosentiksi huhtikuusta toukokuuhun muodostui siten 19%.

Kiinteistömaailma Oy:n toimitusjohtaja Risto Kyhälä toteaa, että etätapaamisilla ja yksityisesittelyillä sekä sähköisen asuntokaupan (DIAS) laajalla käyttöönotolla asuntokauppa on jatkunut läpi kevään poikkeusajan viikkojen.

”Viime kevään kauppamääriin ei ymmärrettävästi aivan ylletä, mutta missään tapauksessa ei voi puhua asuntokaupan pysähtymisestä. Päinvastoin: olosuhteiden poikkeuksellisuuteen nähden kauppavilkkaus on ollut todella positiivinen yllätys, ja huhtikuu näyttää jäävän kauppamäärien pohjakosketukseksi”, Kyhälä sanoo.

02.06.2020 Kiinteistömaailma

Valitse Kiinteistömaailma

Kutsumalla välittäjämme kotiisi saat arvion asuntosi arvosta ja kuulet, miten sitä kannattaa lähteä markkinoimaan.

Kiinteistömaailman välittäjien arviot ovat toteutuneet viime vuosina 98 prosentin varmuudella.