Kiinteistömaailmalla selvän kasvun vuosi 2017: yli 13 000 asuntokauppaa

Kiinteistömaailma-ketju teki päättyneenä vuonna yli 13 000 asunto- ja kiinteistökauppaa. ”Selkeästi edellisvuosia parempi kauppamäärä on jatkoa jo useamman vuoden kasvulle; edellisen kerran yli 13 000 kauppakappaleen ylsimme vuonna 2012”, sanoo Kiinteistömaailma Oy:n toimitusjohtaja Erkki Heikkinen. Uusia yrittäjiä ja osakkaita ketjuun tuli vuoden aikana peräti kaksikymmentä vahvistamaan valtakunnallista yli 100 myymälän verkostoa.

Noin 6000 myynnissä olevan kohteen valikoimallaan Kiinteistömaailma on Suomen suurin kiinteistönvälitysketju. Vuonna 2017 ketju teki reilut 13 000 asunto- ja kiinteistökauppaa. Luvun päälle tulevat vielä toimeksiannot esimerkiksi vuokravälityksessä.

Yli 100 asuntomyymälän voimin tehty kauppamäärä vastaa vajaata viidennestä kaikista maan välittäjäkaupoista Suomessa. Monilla paikkakunnilla - esimerkiksi Helsingissä, Espoossa ja Oulussa -Kiinteistömaailman markkinaosuus on valtakunnan keskiarvoa selkeästi suurempi. Helsingissä Kiinteistömaailma teki vuonna 2017 reilusti yli neljänneksen kaikista käytettyjen asuntojen kaupoista.

Uudet yrittäjät ja osakkaat tuovat uutta myyntivoimaa ketjuun

Kiinteistömaailman kaikki myymälät ovat yrittäjien omistamia franchising-yrityksiä. Kaikkiaan ketjussa työskentelee yhteensä vajaat 700 henkilöä. Uutena avauksena Kiinteistömaailma avasi vuoden lopulla pelkästään vuokravälitykseen keskittyvän toimipaikan Helsinkiin.

”Ketjussa aloitti viime vuonna useita uusia yrittäjiä, ja lisäksi uusia osakkaita ketjuyrityksiin tuli pitkälti toistakymmentä. Erityisesti ilahduttavaa on ollut seurata usean viime vuosina aloittaneen uuden yrittäjämme – alalla jo aiemmin toimineiden sekä ihan uusienkin tekijöiden - nousujohteista työtä”, Heikkinen toteaa.

Päättyneen vuoden merkittäviin ilonaiheisiin kuuluu myös asiakastyytyväisyyden nousu. Kaikkien myyjä- ja ostaja-asiakkaiden arvio saamastaan palvelusta oli peräti 4,67 skaalalla 1–5 (5 = tyytyväisin mahdollinen).

Lisätiedot
Erkki Heikkinen, toimitusjohtaja, Kiinteistömaailma Oy, puh. 0504332080
Taina Mustamo, markkinointi- ja viestintäjohtaja, Kiinteistömaailma Oy, puh. 050 4240045

09.02.2018 Kiinteistömaailma

Valitse Kiinteistömaailma

Kutsumalla välittäjämme kotiisi saat arvion asuntosi arvosta ja kuulet, miten sitä kannattaa lähteä markkinoimaan.

Kiinteistömaailman välittäjien arviot ovat toteutuneet viime vuosina 98 prosentin varmuudella.