Kiinteistömaailma Kalajoen pitkäaikainen yrittäjä Anne Anttiroiko-Takala kertoo joutuvansa luopumaan yrittäjyydestä terveydellisistä syistä. Mieli on haikea, mutta Anttiroiko-Takala on iloinen, että Kiinteistömaailman asiakkaiden palvelua Kalajoella saadaan jatkamaan erinomainen uusi yrittäjä.
”Riikka on osoittanut oivallista otetta välitystyössä ja lisäksi työn ohessa suorittanut vaativan laillistetun kiinteistönvälittäjän (LKV) kokeen. Voin jättää pitkäaikaiset asiakassuhteet hyvillä mielin Riikan hoitoon”, toteaa Anne Anttiroiko-Takala.
Kalajoen Kiinteistömaailmassa yli kymmenen vuoden ajan työskennellyt Tuula Isotalus jatkaa myyntisihteerinä ja tuo näin osaltaan jatkuvuutta paikalliseen tiimiin. Ennen kiinteistönvälitysalalle siirtymistä Riikka Lyly työskenteli markkinointitehtävissä autoliikkeessä. Siirtymisen kiinteistönvälitysalalle hän koki luontevaksi jatkoksi aiemmalle työlleen isojen päätösten äärellä - siirtymänä työhön, jota hän kaikkein mieluiten kuvaa haluavansa tehdä.
”Aktiivinen sekä asiakkaan toiveet huolella huomioiva palvelu on ratkaisevan tärkeää, kun puhutaan ihmisten auttamisesta merkittävissä taloudellisissa ja myös tunnepäätöksissä”, Lyly toteaa.
Vuosien saatossa Kiinteistömaailmalle on muodostunut Kalajoella vahva markkinaasema. Viime vuonna sen markkinaosuus kaikista välitysliikkeiden kautta tehdyistä asunto- ja kiinteistökaupoista nousi lähes 40 prosenttiin.
”Olipa kyse yhtä lailla oman kodin kuin vapaa-ajanasunnonkin myynnistä tai ostosta, autamme mielellämme, hyödyntäen Kiinteistömaailman valtakunnallista myyntiverkostoa”, Lyly toteaa.
Lisätiedot:
Anne Anttiroiko-Takala, yrittäjä (10.11.2025), Kiinteistömaailma Kalajoki (Laaksojen Kodit Oy), puh. 044 3008 002
Riikka Lyly, yrittäjä (11.11.2025 alkaen), Kiinteistömaailma Kalajoki (Rannikon Kodit Oy), puh. 044 300 8003