Helsingin seutukunnalla lähes 60 000 ihmistä vaihtoi kotikuntaa alueen sisällä viime vuonna

Helsingin seutukunnan 17 kuntaa ja kaupunkia muodostavat muuttoalueen, jossa keskinäiset kuntarajat ylittyivät viime vuonna yli 58 000 ihmisen muutossa. Määrä oli yli 1,5-kertainen muualta maasta Helsingin seutukunnalle muuttaneisiin (35 000) verrattuna. ”Helsingin seutukunnalla on korostuneen tärkeää, ettei kuntarajoja ole kodinvaihtajien palvelussa lainkaan”, sanoo Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Erkki Heikkinen

Käsitys suomalaisten halusta muuttaa mahdollisimman lähelle vanhaa kotia on vakiintunut uskomus. Viime vuonna toteutuneiden muuttojen tilastotarkastelu Helsingin seutukunnalla muuttaa kuvaa moninaisemmaksi. 

Yksittäisissä Helsingin seutukunnan kaupungeissa/kunnissa kunnan rajat ylittäneitä muuttoja voi olla jopa kunnan sisäisiä muuttoja enemmän, ja lukuisilla muillakin paikkakunnilla muuttoliike kuntaan muodostaa merkittävän osan muutoista.

-    Helsingin seutukunta on käytännössä iso muuttoalue, jossa kuntarajoja ylitetään jatkuvasti. Yksittäisen vuodenkin aikana kymmenetuhannet muuttajat päätyvät uudelle asuinalueelle yli seutukunnan kuntarajojen, sanoo Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Erkki Heikkinen. 

Ilmiön kokoa voi peilata muualta Suomesta Helsingin seutukunnalle muuttaneiden määrään. Heitä oli 35 000, mikä tarkoittaa että kotikunnan vaihto Helsingin seutukunnan sisällä oli selvästi mittavampaa kuin muuttaminen muualta Suomesta seutukunnalle. Yli kolme neljästä Helsingin seutukunnan kuntaan muuttaneesta tuli toisesta Helsingin seutukunnan kunnasta. 

Kodinvaihdon ketjuissa ihmisiä useilta paikkakunnilta

Sipoossa, Tuusulassa, Kauniaisissa, Siuntiossa ja Pornaisissa liki joka toinen (yli 40 prosenttia muuttajista) tuli viime vuonna jostakin toisesta Helsingin seutukunnan kunnasta. Yli 30 prosenttiin yltävät myös Järvenpää, Kerava, Kirkkonummi ja Mäntsälä, ja hiuskarvan sen alle jäävät mm. Vantaa, Nurmijärvi ja Vihti. Isovolyymisessä Helsingissä kaupungin sisäisiä muuttoja on paljon, mutta lähtijöitä riittää myös seutukunnan muihin kuntiin. 

-    Kun muuttoketju pyörähtää liikkeelle vaikkapa Helsingistä, voi se sysätä liikkeelle ketjun, jossa on osallisia useiden kuntien alueella, Heikkinen toteaa.

-    Suomen oloissa Helsingin seutukunta on ihan omanlaisensa muuttoalue, jossa saumaton yhteispeli paikallisten asiantuntijoitten välillä korostuu: tarvitaan onnistuneita syöttöjä ja oikea-aikaisia ohjauksia yli kuntarajojen, jotta ihmiset välttyvät nollan tai kahden asunnon loukulta tai hankalilta välivaiheasumisilta. Alueen markkinajohtajana ja alueen reilusti yli 40 asuntomyymälän verkostolla meillä on erityisen hyvä tilanne asiakkaitten palveluun, kun aluekohtaista osaamista ja tuntemusta löytyy laajasti, Heikkinen lisää. 
 

Muutto helsingin seutukunta sis ulkomaat 2016

Graafin tilastolähde: Tilastokeskus / Tilastot / Muuttoliike

Helsingin seutukunnan muodostavat Espoo, Helsinki, Hyvinkää, Järvenpää, Karkkila, Kauniainen, Kerava, Kirkkonummi, Lohja, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Sipoo, Siuntio, Tuusula, Vantaa ja Vihti. 

Lisätiedot: 
toimitusjohtaja Erkki Heikkinen, Kiinteistömaailma Oy, puh. 050 433 2080
viestintäsuunnittelija Jaana Laitinen, Kiinteistömaailma Oy, puh. 044 7140090

Kiinteistömaailma on vuonna 1990 perustettu valtakunnallinen kiinteistönvälitysketju, jossa työskentelee lähes 700 asuntokaupan ammattilaista yli 50 eri paikkakunnalla reilussa 100 asuntomyymälässä. Brändin omistaa Danske Bank ja asuntomyymälät ovat itsenäisten franchising-yrittäjien omistamia osakeyhtiöitä. Useilla alueilla – esimerkiksi pääkaupunkiseudulla – Kiinteistömaailma on alansa kiistaton markkinajohtaja.

15.06.2017 KiinteistömaailmaTulosta Jaa

Valitse Kiinteistömaailma

Kutsumalla välittäjämme kotiisi saat arvion asuntosi arvosta ja kuulet, miten sitä kannattaa lähteä markkinoimaan.

Kiinteistömaailman välittäjien arviot ovat toteutuneet viime vuosina 98 prosentin varmuudella.