HELSINKI KRUUNUNHAKA: Kiinteistönvälittäjä

KK-Neliöt Oy on kaikilla mittarilla mitattuna Kiinteistömaailma -ketjun yksi suurimmista ja menestyneimmistä yrityksistä. Meidät on palkittu mm. Vuoden kasvuyrityksenä 2013, Vuoden asuntomyymälänä 2016 ja vuonna 2017 koko ketjun parhaasta asiakastyytyväisyydestä. Toimimme menestyksekkäästi Helsingin eteläisissä kaupunginosissa ja olemme alueen markkinajohtaja isoissa arvokohteissa. Kruununhaan ja Katajanokan kaupunginosissa markkinaosuutemme on yli 25 %.

KK-Neliöt Oy:n historia yltää vuoteen 1973, joten toiminta on vakaalla ja varmalla pohjalla. Kaiken toiminnan lähtökohtana on aina ollut intohimo välitystyöhön sekä alan ja työntekijöiden kehittämiseen. Tästä esimerkkinä asuntoesittelyvideot, joista ensimmäiset teimme jo vuonna 2006.

Markkinaosuutemme ja liikevaihtomme edelleen kasvaessa meillä on paikka avoinna alan ammattilaiselle. Joukkueemme tulee vahvistumaan tekijällä, jolla on jo näyttöjä kiinteistönvälitystyön menestyksekkäästä hoitamisesta. Uudella jäsenellämme on vahva tahto menestyä, kyky hoitaa ammattitaitoisesti vaativien asiakkaiden asuntovarallisuutta sekä halu kehittää omaa ammattitaitoaan alati muuttuvassa työympäristössä. Etelä-Helsingin vaativalla asuntomarkkinalla työn menestyksekäs hoito edellyttää asuntokauppalainsäädännön tuntemista, siksi LKV-pätevyys on ehdoton edellytys.

Tarjoamme työympäristön, jossa aidosti viihdytään. Lisäksi saat kannustavan palkkausmallin, jatkuvan kouluttautumisen sekä myöhemmin mahdollisuutta yrityksen osakkuuteen. Meillä työntekijöistä pidetään huolta ja heitä palkitaan. Kuluvana vuonna parhaat lähtevät mm. Bostonissa pidettävään  REALTORS® Conference & Expo -tapahtumaan.

Kiinteistömaailman brändi on tutkitusti alan paras ja se yhdistettynä omaan henkilöbrändiisi on vahva yhdistelmä, jollaista et muualta saa.

 

Lisätietoja sinulle kertoo:

Antti Kainulainen, p. 0500 402 670

antti.kainulainen@kiinteistomaailma.fi

19.10.2018 Antti KainulainenTulosta Jaa

Pyydä perusteltu hinta-arvio asunnostasi!

Kutsu välittäjämme Kotikäynnille, kun haluat keskustella tarkemmin asunnon myynnistä ja arvosta. Välittäjiemme antamat hinta-arviot ovat toteutuneet tilastojemme mukaan keskimäärin 98 prosenttisesti.

Kotikäynti ei sido sinua mihinkään eikä aiheuta sinulle mitään kuluja.

Kiitos yhteydenotosta!

Välitämme yhteydenottopyynnön postinumeron perusteella lähimpään myymäläämme.

Valitse Kiinteistömaailma

Kutsumalla välittäjämme kotiisi saat arvion asuntosi arvosta ja kuulet, miten sitä kannattaa lähteä markkinoimaan.

Kiinteistömaailman välittäjien arviot ovat toteutuneet viime vuosina 98 prosentin varmuudella.