Särkiniemi & Särkilahti, Kuopio

Postinumerot: 70700

Särkiniemi ja Särkilahti ovat nuorekkaita alueita, joissa viihtyvät perheelliset

Särkiniemi ja Särkilahti sijaitsevat muutaman kilometrin päässä Kuopion keskustasta. Alueella on hyvät mahdollisuudet urheiluun. Särkiniemessä on paljon lenkkipolkuja ja lähistöllä sijaitsee Huuhanmäen valaistu latu-pururata. Alueen väestö on suhteellisen nuorta. Särkilahti on lapsiperheiden suosiossa, kun taas läheinen yliopisto houkuttelee opiskelijaväkeä Särkiniemeen.

Alueen esittely
Asunnot Särkiniemessä ja Särkilahdessa
Ota yhteyttä

Tervetuloa Särkiniemeen ja Särkilahteen!

Särkiniemi on alueista vanhempi ja koostuu pitkälti kerros- ja rivitaloista. Särkilahti rakennettiin vasta vuonna 2000, ja sen valmistuminen elävöitti koko aluetta ja paransi liikenneyhteyksiä; nykyisin linja-autoliikenne on säännöllistä. Keskustaan pääsee myös kevyenliikenteen väyliä pitkin. Särkiniemessä sijaitseva asukastupa Katiska on kaikille asukkaille avoin kohtaamispaikka. Tilassa järjestetään monipuolista toimintaa. Esimerkiksi nuorten iltoihin pääsee osallistumaan kolmesti viikossa. Kuopion keskustaan ei ole pitkä matka, mutta Särkiniemi-Särkilahti-alueella on myös omia palveluita, kuten kauppoja, ala-aste, kirjasto, muutama päiväkoti, lastenneuvola, parturi-kampaamo, huoltoasema ja kerhotila. Lähistöltä löytyy myös kaksi suurta automarkettia, huonekaliliikkeiden keskittymä ja useita erikoisliikkeitä sekä Rauhanlahden monipuolinen hotelli-leirintäalue, josta löytyy mm. kylpylä, palloiluhallit, kuntosali, beach volley -kenttä, seinäkiipeilymahdollisuus, minigolfradat sekä ratsastustallit.

Särkiniemi ja Särkilahti lukuina

70700

Asuminen

Asumismuoto

Omistusasunnot (50%)Vuokra-asunnot (50%)Muu asuminen (1%)

Asumistyyppi

Kerrostaloasunnot (70%)Pientaloasunnot (30%)

Taloudet

Nuoret yksinasuvat (16%)Lapsettomat nuoret parit (7%)Lapsiperheet (23%)Aikuiset (35+ vuotta) (31%)Eläkeläiset (23%)

Väestö

Asukasluku4087
Keski-ikä38 vuotta
Keskitulo2736 €/kk
Talouksien keskikoko2,08 hlö
Asuntojen keskikoko69,4 m²
Asuntojen keskineliöhinta2009 €/m²

Lähteet: © Tilastokeskus, Paavo - Postinumeroalueittainen avoin tieto, 2015
Asuntojen hinnat: Hintaseurantapalvelu - Kiinteistönvälitysalan keskusliitto, 2018

Tekstin lähde: Wikipedia

Särkiniemi ja Särkilahti kartalla

Ladataan karttaa...