Keskusta, Kuopio

Postinumerot: 70100, 70110

Kuopio on perinteikäs urheilukaupunki

Kuopio muodostaa yhdessä kauniiden maisemien, palveluntarjonnan ja perinteidensä kanssa viihtyisän asuinympäristön. Välimatkat taittuvat nopeasti niin autolla, julkisilla kulkuvälineillä kuin pyöräillen. Kuopiossa on helppo toteuttaa unelma järven rannalla asumisesta, ilman että tarvitsee lähteä kauas palveluista.

Tervetuloa Kuopion keskustaan!

1960-luvun lopulta lähtien Kuopion historiaa leimaavat kuntaliitokset. Niiden johdosta nykyään Kuopioon kuuluu paljon elinvoimaista maaseutua. Kun Maaninka liittyi Kuopioon vuonna 2015, kaupungista tuli Suomen suurin maidontuottajakunta ja Suomen toiseksi suurin naudanlihatuottajakunta. Kuopion naapurikunnat ovat Juankoski, Lapinlahti, Iisalmi, Leppävirta, Rautavaara, Siilinjärvi, Suonenjoki, Tervo, Pielavesi ja Tuusniemi.Kuopio on perinteikös urheilukaupunki. Tunnettuja seuroja ovat KuPS ja KalPa. Kaupungin urheiluelämä on paljolti keskittynyt Väinölänniemen stadionin, Kuopion keskuskentän, Niiralan jäähallin sekä Puijon ympärille. Kun Nilsiä ja Kuopio yhdistyivät, Tahkovuoren laskettelu- ja lomakeskuksesta tuli kuopiolainen.


Kuopion keskusta lukuina

Asuminen

Asumismuoto
Omistusasunnot (49 %) Vuokra-asunnot (50 %) Muu asuminen (1 %)
Asumistyyppi
Kerrostaloasunnot (95 %) Pientaloasunnot (5 %)
Taloudet
Nuoret yksinasuvat (21 %) Lapsettomat nuoret parit (7 %) Lapsiperheet (9 %) Aikuiset (35+ vuotta) (30 %) Eläkeläiset (34 %)

Väestö

Asukasluku 11927
Keski-ikä 46 vuotta
Keskitulo 2770 €/kk
Talouksien keskikoko 1,57 hlö
Asuntojen keskikoko 59,4 m²
Asuntojen keskineliöhinta 2725 €/m²

Asuntoja: 8 330 kappaletta Lähteet: © Tilastokeskus, Paavo - Postinumeroalueittainen avoin tieto, 2015 Asuntojen hinnat: Hintaseurantapalvelu - Kiinteistönvälitysalan keskusliitto, 2018 Tekstin lähde: Wikipedia

Asuminen

Asumismuoto
Omistusasunnot (40 %) Vuokra-asunnot (58 %) Muu asuminen (2 %)
Asumistyyppi
Kerrostaloasunnot (98 %) Pientaloasunnot (2 %)
Taloudet
Nuoret yksinasuvat (29 %) Lapsettomat nuoret parit (10 %) Lapsiperheet (5 %) Aikuiset (35+ vuotta) (30 %) Eläkeläiset (27 %)

Väestö

Asukasluku 3694
Keski-ikä 42 vuotta
Keskitulo 2160 €/kk
Talouksien keskikoko 1,43 hlö
Asuntojen keskikoko 51,5 m²
Asuntojen keskineliöhinta 2809 €/m²

Asuntoja: 2 847 kappaletta Lähteet: © Tilastokeskus, Paavo - Postinumeroalueittainen avoin tieto, 2015 Asuntojen hinnat: Hintaseurantapalvelu - Kiinteistönvälitysalan keskusliitto, 2018 Tekstin lähde: Wikipedia

Kuopion keskusta kartalla

Kuopiossa sinua palvelee

Ota yhteyttä tai sovi esittely » Piilota lomake »
Ota yhteyttä tai sovi esittely » Piilota lomake »
Ota yhteyttä tai sovi esittely » Piilota lomake »

Kiitos yhteydenotosta!

Ota yhteyttä

Tervetuloa asumaan Kuopion keskustaan!

Kiinnostuitko asumisesta Kuopion keskustassa? Katso alta kaikki myytävät asunnot Kuopion keskustassa ja sen lähistöllä.

Kiinnostuitko asumisesta Kuopion keskustassa?

Ota meihin yhteyttä, olitpa pohtimassa uuden asunnon ostoa tai vanhan myymistä. Ohjaamme yhteydenottopyynnön sinua lähinnä sijaitsevaan asuntomyymäläämme.

Kiitos yhteydenotosta!

Ota yhteyttä