HANNU JA PÄIVI SALO VUODEN 2018 FRANCHISINGYRITTÄJÄT

Suomen Franchising-Yhdistys on valinnut Kiinteistömaailma-ketjun yrittäjät Hannu ja Päivi Salon Vuoden 2018 Franchisingyrittäjäksi. Tunnustus julkaistiin perjantai-iltana alan ykköstapahtumassa Franny Awards -gaalassa Helsingissä.

 

Hannu ja Päivi Salon omistama Espoon Kodit Oy on ollut osa Kiinteistömaailma-ketjua vuodesta 1996. Vuonna 2012 se siirtyi edellisiltä omistajiltaan Saloille. Ensimmäisen Espoon asuntokauppaan keskittyneen asuntomyymälänsä lisäksi Salot laajensivat viime vuonna toimintansa myös Kirkkonummelle, mikä tukee myös Kiinteistömaailma-ketjun kasvustrategiaa.

Franny Awards -gaalassa julkaistuissa palkintoperusteissa korostettiinkin vahvaa kasvua ja asiakkaiden antamaa kiittävää palautetta. Salojen ketjuyrityksen liikevaihdon kasvu vuonna 2017 oli edellisvuodesta huikeat 52 prosenttia, ja kaikkien asiakkaiden kokonaistyytyväisyys oli 4,64 asteikolla 1-5.

  • Kiinteistömaailma Espoo Espoonlahti Merituulen ja Kirkkonummen asiantuntijoitten erittäin ammattimainen ja laadukas työ näkyy tyytyväisinä asiakkaina. Peräti 94 prosenttia heidän asiakkaistaan kertoo suosittelevansa heitä. Salot edustavat edistyksellistä uutta yrittäjäsukupolvea, jolla on halu kasvaa pitkäjänteisesti ja nousujohteisesti, ja se tapahtuu ennen muuta hyvien asiakaskokemuksien kautta. On todella iloista huomata, miten heidän työnsä on huomioitu kaikkien maan franchisingketjujen joukossa, toteaa koko Kiinteistömaailma Oy:n toimitusjohtaja Erkki Heikkinen.

Menestyksen kulmakivinä Hannu ja Päivi Salo korostavat hyviä suhteita - suhteita niin oman myymälän, Kiinteistömaailma-ketjun kuin muidenkin sidosryhmien välillä. 

  • Sydämen asia on halu tehdä toiselle kuten itselle toivoo tehtävän, kiteyttävät Salot.
14.12.2018 Päivi SaloTulosta Jaa

Pyydä perusteltu hinta-arvio asunnostasi!

Kutsu välittäjämme Kotikäynnille, kun haluat keskustella tarkemmin asunnon myynnistä ja arvosta. Välittäjiemme antamat hinta-arviot ovat toteutuneet tilastojemme mukaan keskimäärin 98 prosenttisesti.

Kotikäynti ei sido sinua mihinkään eikä aiheuta sinulle mitään kuluja.

Kiitos yhteydenotosta!

Välitämme yhteydenottopyynnön postinumeron perusteella lähimpään myymäläämme.

Lisää samalta kirjoittajalta

VUODEN KETJUYRITYS 2017

Valitse Kiinteistömaailma

Kutsumalla välittäjämme kotiisi saat arvion asuntosi arvosta ja kuulet, miten sitä kannattaa lähteä markkinoimaan.

Kiinteistömaailman välittäjien arviot ovat toteutuneet viime vuosina 98 prosentin varmuudella.